Isosisko sairastaa jälleen

Mun oli tarkoitus kirjoitella ihan muita juttuja, mutta tallentelin niitä sitten luonnoksiin. Koska viimeisen viikon ajan on ollut aika kylmäävä olo. Tiättekö, sellainen, kun kurkkua kuristaa ja tuntuu, että ei saa henkeä ja päälimmäisinä tunteina on lähinnä pelko ja ahdistus ja sitten niitä yrittää epätoivoisesti olla ajattelematta. 

Kerran kesällä. 

Viimeksi kirjoittelin, että Nemi on ontunut tai kävellyt epämääräisesti. Nyt ihan viime päivät se on selvästi ontunut toista takajalkaa. Aloitin sille lääkekuurin, koska enää ei ollut epäilystäkään ontuuko vai eikö. Lääkkeestä huolimatta Nemi on silti ontunut, ainakaan vielä ei siis ole lääke joko vaikuttanut kunnolla tai sitten on liian pieni annos. No ehkä tänään on vähiten ontunut näistä lääkkeellisistä päivistä, silleen kevyesti varonut. Sekään ei riitä, että ontuu, vaan Nemi on muutenkin ollut jotenkin vaisu. Onhan sen pakko olla toki kipeä, koska ontuu, mutta silti se ei ole mielestäni ihan normaali oma itsensä. Se on nukkunut eri paikassa kuin normaalisti, yleensä se nukkuu sohvalla retkottaen, nyt se on monena päivänä ollut kerällä Ansan pedissä. Sitten, kun pyytää sitä lenkille, se ei välttämättä heti tule. Eikä se ole tullut välttämättä aamuisin oma-aloitteisesti vihjailemaan pihalle pääsystä, vaan se on pitänyt ihan kutsua pihalle. Nemillehän tuli steriloinnin seurauksena aikoinaan pissavaivaa ja sillä yleensä on heti aamulla kiire pissalle, joten tuo on erikoista Nemiltä. Lisäksi muutaman kerran on ollut niin, että Ansa on sattunut seisomaan oviaukolla, josta Nemin olisi pitänyt tulla, eikä Nemi ole sieltä tullut, vaikka olen aikani huudellut, vaan mun on pitänyt erikseen mennä siirtämään Ansa pois tieltä ja vasta sitten Nemi on tullut. Nemillä ja Ansallahan tuli jossain vaiheessa yhteenottoja, joissa Nemi saattoi olla aloittaja, mikä ei Nemille ole tyypillistä. Kyllähän se on epävarma muita kohtaan ja haukkumalla sen ilmaisee, mutta nuo yhteenotot ovat kyllä varmasti sen seurausta, että Nemillä on tehnyt kipeää ja se on kohdistanut sen vain Ansaan. Nyt se on näyttänyt siltä, kuin Nemi varoisi Ansaa. Mä uskon siihen, että koirat kyllä vaistoavat asioita ja ovat todella viisaita. Minun silmään tämä Nemin käytös näyttää jokseenkin alistuvalta suhteessa Ansaan. Nemi on näistä kuitenkin ollut se, joka on ollut se lauman pää, mutta nyt se näyttäisi, että Ansa on hiljaisesti syrjäyttämässä Nemin ja ehkä syrjäyttänyt jo. 

Joku Nemi-koira on maistellut vähän viljoja =D

Ennen puinteja. 

Oli miten oli, Nemi on joka tapauksessa kipeä. Mutta kuinka kipeä ja mitä sille voi tehdä? Väkisin sitä on tullut mietittyä, missä kohtaa on paras luovuttaa? Ei se ole tietysti se ensimmäinen asia, mutta en missään nimessä halua, että koira joutuisi kärsimäänkään. Menen ehkä jo pitkälle näissä ajatuksissa, mutta se on faktaa, että Nemi on raskasrakenteinen koira, joka alkaa lähentelemään 9 vuotta, mikä on tuon sorttiselle jo paljon. Eihän spondyloosi ole syy koiran lopettamiseen sinällään, kyllä koira voi elää hyvää elämää siitä huolimatta, mutta toisaalta, onko sekään koiran elämää, jos se on koko ajan enemmän tai vähemmän kipeä? Toisaalta hyviä puolia tässä on se, että Nemi heiluttaa esimerkiksi häntää molemmin puolin, eli ainakaan se ei täysin jumissa voi olla ja myöskin ainakin yrittää venytellä itseään vetreäksi lenkille lähtiessä. Laitoin eläinlääkärille kyselyä, miten olisi järkevintä toimia nyt, jatketaanko lääkekuuria vai tullaanko ihan käynnille. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että voisi olla järkevää katsoa luuston tilanne uudelleen, koska edellisestä kuvauksesta on jo aikaa ja ehkä sieltä näkisi sen totuuden parhaiten. 

Kauheeta rääkkelystä tällainen, kun ei saa koskea näihin

pihlajanmarjoihin! 

Ilmeellä =D 

Pihlajanmarjat on parhaita syötynä, ei rekvisiittana!

Ei vaan voi mitään sille, että tämä ahdistus ja pelko hiipivät tajuntaan vähän väliä. Jossain vaiheessa se loppu tietysti tulee, se on väistämätöntä, mutta sitä toivoisi osaavansa tehdä oikeat valinnat oikeassa kohtaa sen oman rakkaan perheenjäsenen parhaaksi. Tämä ontuminen sinetöi nyt kuitenkin sen, että Nemi ei enää kisakentille palaa. Hän on eläkkeensä ansainnut ja toisaalta on äärimmäisen hienoa, että tällä hetkellä ei muidenkaan koirien kanssa ole mitään sellaista tavoitteellista treenaamista, vaan enemmänkin pienistä paloista uuden opettelua hiljaksiin. Se tarkoittaa puolestaan sitä, että ollaan enemmän kotona ja pystyn keskittymään Nemin kanssa rauhallisiin lenkkeihin ja ihan vaan läsnäoloon. 
Apulanta on tiivistänyt nämä mun tuntemukset aikalailla tähän: 

"Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää

Niin tuskaisen läsnä joka hetki, vaikka pään pois kääntää

Vaikka sulkisi silmät, kuva säilyy, eikä mee minnekään

Muttei silti tule luo, vaan tuijottaa tuijottamistaan"

Ehkä nyt vaan pitää mennä hetki kerrallaan ja yrittää nauttia jokaisesta hetkestä, vaikka ikävät ajatukset yrittää vallata mielen. Joku on joskus sanonut, että ei ne asiat murehtimalla parane ja niinhän se vaan on.   

*************************************************************

Kaverukset maisemakävelyllä!

Yhdessä voidaan jakaa myös vadelma-puskat. 

Viime päivät onkin olleet ihan sumuisia. Niinkuin koko

olokin tällä hetkellä. 

En ole näköjään pystynyt tätä postausta julkaisemaan. Varmaan olen yrittänyt unohtaa koko jutun. Nemillä piti olla tänään hieroja, mutta eihän sitä sitten voinutkaan hieroa. Nemi oli aivan jumissa pitkälle selkään asti ja oikea takajalka aivan kosketusherkkänä =( Ontuminen on siis edelleen jatkunut vähintäänkin lievänä kipulääkkeen käytöstä huolimatta. Koska nyt ei voitu hieroa, niin onneksi voitiin laseroida, edes jotain kivunhelpotusta toiselle! Oli kyllä oikein märkä rätti naamalle tämä. Kyllähän mä sen tiesin, että Nemi on kipeä, mutta että noin kipeä =( Piti käydä vähän käveleskelemässä ihan vaan kaksin Nemin kanssa tuon jälkeen, koska halusin vähän tuulettaa omaa päätä ja olla Nemin kanssa. Koska oma olo on vaan niin kurja, kun toista sattuu. Ensi viikolle on nyt varattu elli-aika, kun on muutakin asiaa sinne. Siellä se tuomio sitten saadaan. 
Mutta kyllä osaa olla surkeaa, mun rakas Nemi <3

You only get one shot, do not miss your chance to blow!

Viime päivityksen jälkeen meillä ollaankin vietelty jonkin sortin hiljaiseloa treenirintamalla, mutta silti on ehtinyt taas kaikenlaista huisia tapahtumaan. Kesä on väistynyt nopeasti ja syksy tullut tilalle. Tokotreeneissä ollaan lähinnä vaan hömppäilty, ei juuri mitään kunnollista treeniä. 

Viimeisiä kesäpäiviä viedään!

Elokuu ja pimenevät illat.

Sittenhän meille kävikin niin, että päästiin kuin päästiinkin rally-tokon SM:iin mukaan! Meidän joukkueella ei ollut mitenkään erityisen hyvät lähtöpisteet ja taso on rally-tokossa melkoisen kova. Siksi jäätiinkin varalle, josko jollakin tulee peruutus. Niin siinä kävi, että paikka joukkueelle irtosi 3 päivää ennen kisaa =D Siinä ei paljoa ehtinyt jännitystä keräämään, eikä myöskään mitenkään erityisesti enää treenailemaan. Onneksi oltiin kuitenkin niihin Piirinmestaruus-kisoihin treenailtu, joten sinänsä itse kyltit olivat pääosin hallussa. Treenailtiin illat ennen kisoja siispä niitä vaikeimpia kylttejä ja palkkailin Kindaa joka välissä oikean puolen seuruusta. Oikeastaan ennen kisoja jännitti enemmän se, alkaako Kindalla juoksut, koska elkeet oli hyvin vahvat. Kisapäivänä eläinlääkärin tarkastuksessa vielä jännitin, kuinka käy, mutta niin vaan saatiin kisalupa. 

Muutama räpsy kisa-radasta =) Kuvat: Marika Vähämaa.

Kisa meni omalta osaltamme hyvin, yli odotusten, saatiin hieno VOI86-tulos ja sitä myöten RTK3!! Asennoiduin niin, että jos me oikeasti nyt sinne kisaamaan päästään, niin Kinda saa luvan pantata niitä juoksujaan muutaman päivän ja tehdään vaikka väkisin vääntäen edes se minimi 70 pistettä, joten odotukset ylittyi huomattavasti. Jouduin tekemään kaksi uusimista melko alussa, koska liikkeestä seisomisessa Kinda jostain syystä istui ja yhdessä eteentulossa se korjasi itse asentoaan, josta olisi tullut -10. Onneksi loppurata meni ilman suurempia virheitä ja radan lopussa kyselin vaan, että tehtiinkö me kaikki kyltit =D Kyllä me tehtiin ja se tunne oli hieno, kun tuloksen näin! Erityisen tyytyväinen olin Kindan oikean puolen seuruuseen, joka kesti yllättävän hyvin ja siihen, että Kinda ei ahdistunut uusimisista tai mistään muustakaan, vaan se tekeminen tuntui ja erityisesti näytti hyvältä. Uskomatonta, MES-luokka kutsuu nyt! =D  
Tässä Kindan rata videolla: Rally-toko SM Kinda

Tällaanen rata se oli!

Joukkueena ei menestystä tullut, mutta hieno tsemppi meillä kuitenkin oli. 
Sunnuntaina käväistiin vielä kokeilemassa agilityä Lapualla, mutta se oli ihan hukkareissu. Osallistujia oli ihan kourallinen, eikä ihme, koska radat olivat todella hankalia, eikä myöskään tuloksia tullut juuri lainkaan, mahtoikohan edes yhtään nollaa tulla. Kinda tosin olisi voinut saada nollan viimeiseltä radalta, mutta toiseksi viimeiselle esteelle, putkeen mennessä, nosti vauhdin niin kovaksi, että unohti kuunnella ja meni ohi. Se harmitti hetken, mutta lopulta pääsin sen yli, treenaillaan aksaa sitten myöhemmin kunnolla. Maanantai-aamuna ne juoksut sitten alkoi, vain 2 päivää SM:istä!

Pihis-neitoset pääsi vähä poseeraamaan <3 Järkytys, kun 

tuo Tuumanen on jo iso! Kuvat: Marika Vähämaa

Tuuma on ollut sitten ihan pro omassa agilityssään =) Se on saanut harjoitella vähän kujakeppejä, rengasta, mutkaputkia lisää, kontakteja ja erilaisia ohjauksia, kuten valssaamista, sylkkäriä ja takaakiertoa. Se on uskomattoman nopea oppimaan ja myöskin yllättäen pystyy keskittymään, vaikka viereisellä kentällä tehtäisiin oikeata aksaa. Mutta sitten sellainen keskittyminen rauhoittumaan, kun lähistöllä on muita koiria/ihmisiä, onkin haastavampaa =D Oltiin Paavolan pentuagilityn ekalla kerralla, jossa harjoiteltiin rauhoittumista. Noh, kyllähän se lopulta rauhoittui ja pystyi olemaan hiljaa ja paikallaan jopa hetkisen. Pitäisi ottaa nyt ihan asiakseen harjoitella tuota lisää tässä syksyn mittaan, koska jos Kinda rakastaa kaikkia, niin Tuuma rakastaa tuplasti. En ole oikein uskaltanut treenata Tuumaa vielä irrallaan esim. tokossa, koska luultavasti se lähtisi hyvin nopeasti jonkun toisen koiran luo. Juuri juteltiin yhden tokokaverin kanssa, että otetaan Tuuman hallinta haltuun sitten hallikaudella, kun ei tarvitse pelätä, että se sinkoaa johonkin autotielle tai muuta. 

Aina apujoukkona kaikkialla! Kuva: Sporttirakki.

Ansan kanssa ollaan treenailtu rally-tokoa, tavoitteena lokakuun kisat. Periaatteessa Ansa taitaisi osata jo ALO ja AVO luokankin liikkeet, vaikeimpia ovat eteentulo, pyörähdys, istu-seiso-maahan ja houkutus. Tarkoituksena on myös alkaa Ansan kanssa vääntämään oikean puolen seuruuta, jota ollaan nyt kokeiltu ehkä kaksi kertaa. Että voi pienen toko-koiran päätä laittaa pyörälle, kun yritetään käskeä väärälle puolelle seuraamaan =D Kyllä välillä saa nauraa ihan tosissaan, kun toinen on ihan hämillään, mitä tuo akka tahtoo! Ansan kanssa on tavoitteena kisailla niin kauan, kuin terveys kestää. 
Nemi-koiranen on vaan olla möllöttänyt. Se kävi taannoin hieronnassa ja osteopaatilla sen jälkeen. Sieltähän löytyi vähän jumeja ja vinossa olevaa rankaa, joka kuitenkin taisi ihan ok oieta käsittelyssä. Nemi on muuten voinut tähän asti ihan hyvin, mutta nyt on ihan viime päivinä näyttänyt, että kävelisi jotenkin epätasapainoisesti ontuen. Ei siis onnu selkeästi, mutta kävely on erikoisen näköistä. Pitää nyt seurata ja varmaankin kokeilla kipulääkitystä, jos ei muuten tuosta muutu. Voi kyllä olla, että nyt sitten ontuukin, koska ilmat ovat muuttuneet tosi koleiksi ja kämppä on välillä ihan jääkaappi (ainakin mun makuun) =/  

Nemi-koiranen chillaa.

Ansa kans!

Nyt on tällä hetkellä pää täynnä kaikenlaisia ajatuksia treenaamisen suhteen, kunhan saisi niitä ihan paperille asti ja ihan toteutettavaksi asti. Viikonloput ovat olleet noista rt-kisoista asti kaikki täynnä ohjelmaa, niin ei ole juuri ehtinyt paneutua suunnitelmiin.