Isosisko sairastaa =(

Ohhoh, blogi jäänyt vähän syrjään muutamaksi ajaksi, syystä ja syyttä. Tarkoitus oli jotain pientä treeniajatuksia kirjoitella, kunnes...Yksi elämäni pysäyttävimpiä hetkiä koitti lauantai-iltana. Oltiin väsyneenä raahauduttu koulupäivän (kyllä, jotkut käy lauantainakin koulua!) jälkeen hallille rally-toko treeneihin. Jossain vaiheessa huomasin kädessäni verta, kun treenasin Nemiä ja aloin tutkimaan, mistä sitä oikein tulee. Oikeastaan se, miksi heti huolestuin, tulee siitä, että jo ehkä noin kuukausi sitten Nemin syödessä luuta, siinä näkyi myös verta. Mutta tuolloin en löytänyt syytä, mistä verta oli tullut. Nyt aloin kuitenkin etsiä syytä, enkä aluksi löytänyt mitään, kunnes Nemi läähätti ja ehdin nähdä vilauksen punaisesta patista suussa =( Yrittäessäni uudelleen paikantaa, missä patti on, vai näinkö edes oikein, en meinannut sitä millään löytää. Suun ulkopuolelta tunnustellessa patti kyllä tuntui. Lopulta paikallistin treeni-kaverin avustuksella patin ylähampaiden loppumiskohtaan ikeneen. Ja kyllä siellä ihan patti sitten näkyi ja tuntui. Treeni-kaveri lohdutteli, että ei tämä nyt vielä mitään tarkoita ja ensin pitää tutkia kuitenkin. Treeni oli kyllä haastavaa, Nemi teki ihan mielettömällä asenteella, vaikka oli häiriökoiriakin ja oma mieli oli aivan kuohuksissa. Nemi oli tosi hienosti, keskittyi ja oli riittävän innokas, mutta ei kuitenkaan yli-innokas. Oli kyllä itsellä pitelemistä omassa mielessä, samaan aikaan itketti ja pelotti ja toisaalta olin onnellinen, kun Nemi teki niin hienosti. Sain kuitenkin itseni pidettyä jotenkin aisoissa ja treenit treenattua. 

Nemi muutama viikko sitten metsäretkellä

Hulja Nemi-koila <3

Kotiin tultua tein sen kuuluisan pahan, eli etsin netistä tietoa suun pateista. Yllättävän vähän lopulta löytyi tietoa, mutta lähestulkoon kaikki suun patit olivat kuitenkin kasvaimia, ei mitään muita. Laitoin myös eläinlääkäri ystävälleni viestiä, josko voisin soittaa, mutta sain vasta seuraavana aamuna hänet kiinni. Hän lohdutteli, että suun patti voi olla myös ikenen liikakasvua. Tiesinhän senkin, että ei hän pysty oikein mitään sanoa pelkän kuvailun perusteella, mutta pakko oli joltakin viisaammalta kysyä. Ei sitten auttanut muuta kuin odottaa maanantai aamua ja ajan varaamista ellille. Sain ensin vasta keskiviikolle ajan, mutta lopulta toiseen paikkaan soitettuani sainkin ajan jo heti maanantaille. Sain ihanan veljeni ja vanhempieni avustuksella Nemin myös kotoa ajallaan paikalle. Maalla asumisen huonoja puolia on juuri tämä, että aina pitää matkat miettiä joka paikkaan, huoh.  

Nemi ja sammakko

Elli-reissu meni juuri niinkuin ajattelinkin. Eläinlääkäri totesi heti, että kasvain se mitä luultavimmin on, ei näytä noin yhtäkkisesti ikenen liikakasvulta. Totesi myös saman, minkä tiesinkin, että kasvaimen laadusta ei voi sanoa, ennen kuin koepala tutkitaan. Jos kasvain on hyvänlaatuinen, niin vaaran pitäisi olla ohi, mutta jos on pahanlaatuinen, niin asia on tietysti aivan eri. Eläinlääkärin mukaan patti tuntui kuitenkin tarkkarajaiselta palluralta, jonka voisi ehkä saada leikattua ihan siististi pois. Jos se kuitenkin on luussa tai luuta, niin sellaisten leikkaukseen ei yleensä aleta, koska ne ovat niin hankalia ja luultavasti se sitten myös on pahanlaatuinen. Yhtä kaikki, tuomio oli se, mitä olin arvellutkin =( Onneksi sain heti muutaman päivän päähän leikkausajan varattua, jotta asia lähtee nyt heti etenemään. Leikkaukseen mennään siis torstaina ja sitten pitää vielä jännittää ehkä viikko niitä tuloksia. 
Patin löytymisestä lähtien tunnelmat ovat kyllä olleet haikeat. On tullut itkettyä vähän väliä ja muisteltua menneitä. Kyllähän minä olen yrittänyt siihen asennoitua, että joskus nämä tästä kuolevat, mutta tuntuu se silti pahalta. Erityisesti Nemi ja Ansa ovat eläneet mun mukana niin monissa isoissa elämänmuutoksissa, että tuntuu hirveältä ajatella, että ne ei jossain vaiheessa olisikaan. Se koiran ilo, kun tulen kotiin, se koiran ilo, kun se tekee mun kanssa hommia ja se koiran huolestunut ilme, kun se vaistoaa, että mua murehduttaa joku asia, se koiran valpas vahtiminen ja se, että nuo ovat aina aidosti läsnä, se on vaan jotain sellaista, mitä ei voi korvata. 

Sohvanvaltaajat

Nemi on ollut nyt viimeisen kuukauden ainakin ihan kuin ihmisen mieli. Ihan kuin se tietäisi jotain, mitä minä en. Tai sitten se on vaan muuten vaan fiksuuntunut. Mulle jäi myös kaikumaan korviin hierojan kanssa käyty keskustelu. Hieroja kysyi Nemin kyljissä olevista laikuista turkissa, että onko niissä aina ollut eri laatuista turkkia vai onko tällaiset muutokset tulleet myöhemmin. Nemillähän on vähän erilaista karvaa eri kohdissa turkkia, joten en noita kohtia ole sen tarkemmin noteerannut. Voipi olla sekin nämäkin sattumaa täysin, mutta pistää toki miettimään. 
Me ollaan nyt yritetty päivät ennen leikkausta nauttia pienistä hetkistä. Ollaan käyty pellolla juoksemassa, tehty super-aksaa ja vaan oltu. Jos jotain positiivista, niin se, että Nemillä ei ole muuta oiretta kuin se patti, joka vuotaa ja sen vuoksi Nemi maiskuttelee. Ei siis vaikuta kipeältä ollenkaan. Katsotaan siis, mitä tuleman pitää ja eletään hetki kerrallaan. 

On se rakas <3

Kunnon tarkistusta

Tänään on ollut tosi tunteikas päivä! Päivä on ollut sellainen huonojen koirauutisten päivä =( Ensin kuulin, että yhden tuttavan koira oli menehtynyt hyvin äkillisesti vakavaan sairauteen vain muutaman päivän oireilun jälkeen ='( Sitten kuulin, että yhden treenikaverin pieni koira on kateissa, ollut jo viidettä tuntia =( Peukut ja varpaat nyt pystyssä, että tämä kadonnut koira löytyisi ehjänä pian! Nämä on kyllä aina tosi pysäyttäviä uutisia koiraihmiselle ja omat murut on tullut tänään halittua kyllä useampaan otteeseen. Kiitollinen noista rakkaista kyllä, vaikka ne välillä harmaita hiuksia tuottaakin! 

Joku on sitä mieltä, että mamman kahvihetki vois nyt päättyä =D

Jokunen vuosi sitten Ansa mukana laavulla makkaranpaistossa

(kuva Jouni T.)

Nemi samaisissa puuhissa makkaraa odottamassa ja kaikki 

epämääräiset pururadan kulkijat piti varmuudeksi haukkua pois!

(kuva Jouni T.)

Tänään isot mustat oli hierojalla. Edellisestä hieronnasta olikin vierähtänyt jo aika tovi aikaa. Ansa on kuulemma erittäin elastinen, eikä mitään sanottavaa löytynyt. Ansan hierominen on kyllä aina jonkin sortin operaatio, kun neiti ei osaa olla paikoillaan. Kun mieluummin sitä vähän pussailisi ihmisiä ja vähän sieltä ja tuolta tulee hyviä hajuja, joita pitää mennä haistelemaan jajaja... Mutta ei se kuulemma ole hierottava pahimmasta päästä, joten päästään varmaan uudelleenkin tuolle hierojalle. Nemi puolestaan on ehkä maailman helpoin hierottava. Se tarkistaa ensin tilan ja sitten käy oma-aloitteisesti maahan ja lähes nukkuu koko hieronnan ajan. Vain silloin vähän katsoo, kun hierotaan jotain vähän kireää kohtaa. Nemillä ei myöskään mitään erityistä tai vakavaa sinänsä löytynyt, ainoastaan selästä tietystä kohtaa aristi vähän. Pitääpä käydä osteopaatilla tarkistamassa, jos siellä on joku solmukohta. Mutta ei kuitenkaan mikään akuutti tilanne ole.
Hieroja oli kyllä loistava. Selkeästi osasi hommansa hyvin ja kaupan päälle oli myös mukava. Ei mulle siis turhaan häntä myöskään kehuttu! Aiemmin ollaan oltu kahden eri hierojan käsittelyssä, joista toinen oli vasta koulutusvaiheessa ja oltiin siis harjoitushierottavia. Toisella käsittääkseni pitäisi olla kokemusta, mutta oli vähän liian mekaaninen mun makuun, eikä erityisemmin huomioinut koiria yksilöllisesti. 

Arkistojen kätköistä: vauva-koila <3 

(kuva Jouni T.)

Arkistojen kätköista vol.2. Hänen suloisuutensa tasan 7vkoa <3 

(kuva Jouni T.)

Viikon kohokohtia ollut myös se, että saimme sen tiedon, että joukkue on päässyt mukaan Rally-tokon SM-kilpailuihin, eli Lahti here we come =) Se ei vissiin ollutkaan mitenkään läpihuutojuttu päästä mukaan sinne. Näin käsitin, että ainakin MES-koirista oli aika kova karsinta ja epäilemättä myös muissa luokissa. Tunteet on risteilleet tämänkin vuoksi, hienoa päästä mukaan, mutta välillä pelottaa niin perusteellisesti! No on tässä nyt kaksi viikkoa aikaa vielä treenata =D 
Nemin kanssa ollaankin tämä viikko yritetty harjoitella oikean puolen sivulla oloa ja seuraamista (lue oikealla puolella hengailua!). Ei muuten ole helppoa! Koira, joka on ikänsä seurannut vasemmalla, hakeutuu aina vasemmalle puolelle ja itsestäkin jo pelkkä se näköyhteys koiraan oikealla tuntuu niin hassulta. Eteentulo oikealta sivulta kuitenkin näytti luonnistuvan, että enemmän se siis on se oikealla puolella oikeassa kohdassa oleminen, mikä pitää nyt saada molemmille meille jakeluun. Ja ehkä vahvistaa käsimerkit, esim. jos edestä haluan koiran kiertävän takakautta oikealle sivulle, se käsimerkki pitää saada erilaiseksi siihen nähden, kuin jos esim. haluaisin koiran vasemmalle sivulle, mitä Nemi tietysti tarjosi mieluummin. 
Kindan kanssa edelleen jankataan niitä vasemman (täys)käännöksiä pysähdyksillä ja ilman. 

Lenkin (ja treenien) lomassa ehtii välillä istahtaa kameran eteen!

Ansan kanssa on vedetty superseuruuta tämä viikko ja sitä, että mennään kehään taas nätisti. Kyllähän se toimii, yksittäisiä hairahduksia liikkuria ihmettelemään vain ja nekin vain, jos oma huomio herpaantuu hetkeksi johonkin muuhun kuin koiraan. Ansan kanssa todella pitää olla tarkka, että Ansa pitää olla koko ajan käskyn alla ja oma huomio tekemisessä, niin pysytään kasassa. Paikkis mua nyt ihan hitusen huolettaa. Se on tähän asti ollut hyvä. Mutta nyt ehkä kaksi viimeistä kertaa Ansa on ollut tosi levoton; vinkunut! ja heiluttanut koko 2 minuttia häntää niinkuin lentoon lähdössä. En tiedä nyt, mitä hitsiä tässä on tapahtunut. Torstain treeneissä otinkin sitten uuden paikkisalun vinkumisen vuoksi ja laitoin etupalkan ja poistuin piiloon. Etupalkan jälkeen Ansa oli aivan rauhassa, ei vinkumista, ei heilumista. En tiedä onko tässä nyt joku sellainen, että se ei vaan jotenkin nyt ota tosissaan sitä alkua. Pitää nyt seurailla ja ottaa etupalkalla, että saadaan onnistumisia. 

Agilityyn oli kyllä niin kiva palata tauon jälkeen, jeee =D Ohjaaja vaan oli ihaaan pihalla, mitä tää tällainen agiliitely on! Kaikkien kanssa aksailut meni hyvin, Kindakaan ei ollut unohtanut keppejä ja keskittyi hienosti rataan! Tässä vähän tämän hetkistä osaamista Kinda reenaa keppejä

Ansa hymyili näin leveästi treenien jälkeen

Nemi ja Ansa sai yksityistreenit, kun muut ryhmäläiset loistivat poissaoloillaan. Rakennettiin koutsin kanssa lyhyt rata, joka ei kuitenkaan mikään helppo ollut. Piti mm. koira ohjata puomille siten, että itse jäi sinne puomin alkupäähän ja koiran piti itsenäisesti mennä se loppuun ja sieltä ohjata puomin ali kulkevalle putkelle ja sitten vaihtaa itse vielä nopeasti puomin toiselle puolelle. Nuon vaan se vedettiin ainakin Ansan kanssa nollana (no yks rima tippui, mut esteet oikein) lopulta! Nemillä oli molemmin puolin viereisillä kentillä häiriötä, mut sekin keskittyi vain tekemiseen! Sillä oli vauhtia ja kuitenkin myös tarkkuutta, olin kyllä positiivisen yllättynyt. 
Tämänkin postauksen kirjoittamisessa tuli näköjään luova tauko ja pienet kauneusunet välissä =D Hyviä uutisia välissä myös ja kaverin kadonnut koira oli löytynyt, huh! Nyt viikonlopun viettoon, kova to do-lista onkin, joten saas nähdä, kuinka monta hommaa jää tekemättä. Adios amigos!

Meillä on uusi RTK2 ja yksi yhtä vaille!

Tovi vierähtänyt viime postauksesta. Flunssa tuli oikein rytinällä ja pari viikkoa mennyt sairastellessa =/ Nostatti ihan kuumettakin, mutta harmillisesti niin, että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna piti sairastaa. Oli kyllä pakko jättää kaikki vähänkin aktiivisemmat tekemiset väliin (lue agilityt), mikä kyllä teki niin tiukkaa, ai ai! No jospa ensi viikolla pääsisi taas aksailemaan! Sinänsä toki hyvä juttu, että sairastelu tuli samaan aikaan Kindan juoksujen kanssa, niin meni vähän niinku kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja poissaoloilla. 
Me ollaan siis lepäilty. Ja tehty kevyesti tokoa treeniryhmän kanssa ja rally-tokoa kotona. Jotenkin vaan ollut vähän pakka sekaisin itsellä, mutta treenit ovat silti olleet erittäin mukavia.

Pysyy se hetken paikallaankin =D

Nemi ja Kinda kävivät tosiaan Rally-tokon PM-kisoissa nyt lauantaina AVO-luokassa. Mun murut veti tosi kivasti: Nemi AVO93 ja RTK2 ja Kinda AVO95 ja TP sekä PM-joukkuepronssia =) Kindan Tuomarinpalkinto oli kyllä mielestäni erittäin ansaittu ja saatesanat siihen oli aika mahtavat! Tuomari totesi kutakuinkin näin: " mietin kahden koiran välillä, kummalle TP menee ja sitten huomasin, että koirilla on sama ohjaaja. Hyvää työskentelyä ja ohjaaja selvästi tuntee koiransa ja osaa ohjata sitä (niitä)". Eli periaatteessa molemmat noista sai tuon palkinnon, se vain nyt nimettiin juuri Kindalle =) Mutta hienointa tuossa on se, että olen kyllä otettu siitä, että tuomari näkee tuon, että ohjaan koiria kuitenkin eri tavalla, yksilöinä huomioiden. Tällaisen huomion kun tekee joku ulkopuolinen, niin voi jo sanoa, että olen aikalailla päässyt yhteen tavoitteeseeni koiran koulutuksessa ja ohjaajana ja se tuntuu hyvältä! 

Ihan oikeasti se sai sen TP:n!

Onko tää jotain syötävää?

Vähän kyllä hirvitti mennä sinne, koska juuri kaksi viimeistä kriittisintä rally-toko treenikertaa jäivät väliin, kylteillä ei ehditty harjoitella lainkaan moneen viikkoon, eikä edes kisa-hallissa, kun ei käyty aksaamassa, niin ei tullut sinne lähdettyä. Olin perjantai iltana täysin sitä mieltä, että peruisin kisat, jos vaan voisin. Onneksi tuli sitten tuolloin juteltua joukkuelaisten kanssa netin välityksellä ja yhteistuumin nosteltiin koko joukkueen voitontahto ylös =D
Ja, jos nyt ihan tarkkaan miettii, niin Nemi on tehnyt kyllä hienoa seuruuta ja kontaktia kotitreeneissä. Vaikka se kuulostaakin aika häiriöttömältä, niin kotitreenillä tarkoitan juurikin lenkillä tehtävää treeniä. Meillä on siellä kyllä paljon häiriötä, kuten hernepellon antimet ja luonnonelukat. Niillä on muuten hyvä treenata houkutusta =D Sama seuraamisessa ja yksittäisten liikkeiden/kylttien suorittamisessa, koiran pitää keskittyä, vaikka joku tirppa lähtisi lentoon ihan siitä metrin päästä heinikosta. Kindan kanssa keskityttiin viimeiset hetket treenaamaan lähinnä vasempaa täyskäännöstä pysähdyksillä ja kyllä se onkin vaikea! Tai kaikki vasemman käännökset, huoh. 
Helpotus oli suuri, kun näin kisa-radan, siinä ei ollut mitään noista meidän murheenkryyneistä vain yksi vasemmalle käännös pysähdyksillä ja Nemin kannalta haastava houkutus, jossa joku purkki (ruokaa?). Lisäksi rata päättyi siten, että houkutus oli siinä heti edessä. Tokihan olin jättänyt myös peruuttamis-liikkeen harjoittelematta, "kun ne osaa sen" ja hätäpäissäni sitten ennen suorituksia vielä kokeilin sitä!

Kisarata

Kerrankin uskalsin antaa jonkun kuvata rally-tokoa ja tässäpä molempien radat:

Kindan rata Nemin rata . Pakko mainita, että tuossa kun latasin noita videoita, oli pakko tarkistaa, miltä Nemin rata näytti. Kindan kohdalla yleensä on jo radallakin se tunne, että menee hyvin, koska se nyt aina täpsyttelee innokkaasti mukana =) Mutta Nemin kanssa tulee hetkittäistä ahdistusta ja sellainen olo, että joku kohta meni ihan huonosti. Niinkuin oli tälläkin radalla, mutta pakko myöntää, ei tuo nyt ollenkaan näyttänyt huonolta Neminkään kohdalla! Ihan se oli mukana ja nuo muutamat kohdat, joissa se menetti kontaktin, tuntui radalla ikuisuudelta, mutta tosiasiassahan ne olikin ihan muutaman sekunnin pudotuksia. Pitäisi vaan enemmän kuvailla ja saada sitä kautta itsevarmuutta tekemiseen.  

Päätön pieni pihakoira lempipuuhassaan, aarteita etsimässä! 

Koska pitää muistaa relata kisaamisen lomassa!

Ansan kanssa käytiin myös tokoilemassa, siis korkkaamassa VOI-luokka. Se nyt ei mennyt mitenkään erityisemmin. Sitä ennen ehdittiin käydä myös tokon kisatreenit, jotka ainakin omasta mielestä menivät noin fiiliksen kannalta paremmin. Ei meillä edes ollut tarkoitus mennä näihin toko-kokeisiin, koska tosiaan nuo RT-kisat olivat samana päivänä. Mutta koska tiesin, että RT-kisat alkaa vasta klo: 13, niin tottahan sitä piti kysellä, josko VOI-luokka voisi olla heti ensimmäisenä aamulla, jolloin ehtisin hyvin käydä siinä =D Joo, hullu mikä hullu =D Ihana koetoimari Maija sitten järkkäskin niin, että VOI ekana ja vielä paikkis ekana ja meidän vuoro heti alkupäässä! 
Koe meni itsessään ihan ok. Tuomari oli tiukka ja tarkka ja varmaankin ihan aiheesta rokotti. Oikeastaan eniten vaikutti kokeessa se, että itse jostain syystä jännitin aivan hirveästi. Joku kysyikin multa, että mitä siinä jännitin. Niin, en tiedä, ehkä se oli enemmän just sitä, kun on uusi luokka ja uudet liikkeet ja se, että ITSELLÄ ei ole varmuutta siitä, miten ne liikkeet kuuluu mennä. Koirahan osaa ne, suurimman osan ainakin ihan hyvin. Omalla jännitykselläni sain Ansankin jännittymään ja tekeminen oli vähän hankalaa. Ei kuitenkaan esim. lähtenyt kehästä, niinkuin on joskus muinoin tehnyt sijaistoimintona mua rauhoittaakseen. Kaikista muista taisi tulla pisteitä, paitsi ruutu ja kaukot meni nollille. Kaukoissa Ansa tuli eteenpäin ja yksi vaihto piti kaksoiskäskyttää. Ruutuun Ansa meni tooosi hitaasti ja pysähtyi lähes ruudun etunauhalle. Olisi varmaan pysähtynyt ilman mun käskytystänikin siihen, mutta osittain myös omaa vikaa, kun sanoin käskyn hitusen liian aikaisin. Eikä korjannut, vaikka yritin ja niin ne tassut tuli yli. Noh, ehkä ensi kokeessa eri meininki, jos en vaikka itse tutise niin paljoa =D Se ensi koe onkin sitten jo viikon päästä! En yleensä todellakaan näin usein mene kokeeseen, mutta tuon ensi viikon kokeen olin ilmonnut jo kauan sitten ja tämä eilisen koe tuli vähän yllätys-momenttina tähän väliin. Onhan tässä taas viikko aikaa treenata ja saada oma jännitys kuriin! Tänään otinkin pienen setin kaukoja, luoksetulon stoppia ja seuraamista ja niin se Ansa vaan teki aivan eri asenteella, kun olin itse normaali. Pitää vielä myöhemmin katsella Ansan video, uskaltaako sitä laittaa julkiseen levitykseen, nyt ei vielä pysty =D 

Ansa tarkkailee, jos näkyisi jotain jahdattavaa

Välillä pitää kuitenkin vähän piehtaroida!

Tänään käytiin vielä tuon eilisen rally-toko tuomarin koulutuksessa. Tykkäsin kyllä, mukava kouluttaja ja osaa lukea koirakkoja. Tuosta koulutuksesta voisin jossain vaiheessa tehdä ihan toisen postauksen. Nyt jäädään vielä jännittämään, miten käy, mahtuuko meidän seuran SM-joukkue sinne kisohin! Tämän hetkisillä fiiliksillä sinne olisi kyllä tosi hienoa päästä, joten peukut pystyyn sen suhteen!

Hyvä treeni, parempi mieli

Viime postauksessa ihmettelin suurta väsymystä ja paljastuihan se syy. Flunssaahan se pukkas. Lauantai meni täysin nukkuessa kuumeessa, mutta se nyt ei hirveästi lopulta harmittanut, kun oli vähän myrskyisää, eikä ulkona voinut olla. Ei onneksi mitään suurempia sähkökatkoja tullut tai puita kaatunut tai mitään muuta. Sunnuntain kisoja pitikin sitten jännätä, onko aamulla kuumetta vai ei. No, ei ollut ja kurkkukipukin oli haihtunut, joten uskaltauduin lähtemään. Ei se nyt maailman paras fiilis silti ollut, mutta koska kisat oli lähituntumassa, uskalsin lähteä. Yllättävän hyvin myös jaksoin radat mennä. 

Taas jotain mielenkiintoista tuolla

Ansa meni siis kaksi rataa. Radat oli kaikki toosi vaikeita, siis oikeastaan kaikki kisaajat tuota tuskaili. Siinä mielessä oli kiva päästä vähän kokeilemaan rajoja =) Ensimmäinen rata meni Ansalla ihan kivasti, kepeiltä tuli oma moka, kun ihan sekunnin sadasosan lähdin liian aikaisin liikkumaan ja Ansa jätti viimeisen keppivälin menemättä. Muuten selvitettiin kaikki radan kiemurat, noh, ei ehkä kovin kauniisti, mutta selvitettiin kumminkin. Lopussa varmaankin hukkasin koiran, koska Ansa paineli toiseksi viimeiseltä putkelta suoraan edessä näkyvälle hypylle, eikä vähän viistossa olevalle muurille. Vitonen siitä olisi korkeintaan tullut, joten eipä tuo nyt kirpaissut. Toisella radalla Ansa varasti aika törkeästi!! Ei ole sitä tehnyt pitkään aikaan ja olin vähän hölmistynyt itse. Järkevintähän olisi ollut palauttaa koira lähtöön tai lähteä kokonaan radalta, mutta siinä, kun päätös piti tehdä nopeasti, päätin jatkaa rataa. Syystä että halusin kokeilla rataa, koska se oli äärimmäisen haastava. Eihän siitä mitään tullut, mutta tulipa kokeiltua. Keppikulma oli jälkimmäisellä radalla tosi vaikea, meidän hankalin ja olin ajatellut, että siihen se kosahtaa viimeistään ja näin se menikin. Pitää ottaa tuo keppikulma jälleen treeni-kohteeksi. Vaikka juurihan me taidettiin tuota muutama viikko sitten treenata, mutta ei se yksittäinen kerta kovasti oppia tuo. 
Ansa rata 1.
Ansa rata 2. 
Radalta päästyä otettiin vielä paikalla pysymistä ihan radan tuntumassa ja sain muistuteltua Ansa-koiralle, mitä se paikallaan odottelu tarkoittaa. Itselle ei jäänyt kuitenkaan sellainen olo, että tästä tulee nyt tapa, että aina lähdetään lähdöstä, se oli vain joku yksittäinen hairahdus, näin uskon. 

Hieno pieni VOI-luokkalainen!

Tokossa Ansa hoiti homman sen sijaan hienosti kotiin molemmissa ryhmätreeneissä! Se oli aivan super-hieno! Tehtiin liikkuroituna ja ketjutettuna liikkeitä molemmilla kerroilla ja ensinnäkin liikkeiden välit meni hyvin ja toiseksi ne liikkeetkin menivät hyvin. 
Alkuviikon treeneissä taisin ottaa ohjattua, seuraamista, zetan ja kaukot. Toisella kierroksella otettiin vielä tunnari ja ruutu, jotka myös meni ihan nappiin, ei tarvinnut alkaa hinkkaamaan. Loppuun otettiin vielä paikkista muutama kerta, mitä ei olla kisamaisesti otettu pitkään aikaan. Kentällä lenteli vähän hyttysiä ja ne oli kaiketi Ansan kimpussa, koska molemmissa paikkiksissa Ansa rapsutteli itseään ja toisessa Ansa nousi istumaan ja meni heti takaisin makuulle. Liikkuri myöhemmin kommentoi Ansan näyttäneen juuri siltä, että ne ötökät vaan vaivasi, mutta selkeästi Ansa tiesi, että ei tästä liikkua saa. Loppuviikon ryhmätreeneissä tekeminen oli myös hienoa. Paikkiksessa meni lonkalleen. Luulen syyn olevan huono alku, ei oikein keskity jättäessä. Sitä otettiin sitten muutama toisto erikseen ja muistuihan sekin mieleen. Näissä treeneissä onnistui erityisesti kaukot; kisamatkalta kaikki vaihdot sujui ja eteni ehkä max.10cm, huikeeta! Ohjatussa kapula oli ruudun edessä ja Ansa meinasi hairahtua ruutuun, meni ehkä metrin ohi kapulasta, mutta teki sitten uukkarin takaisin. Pitää alkaa enemmän ottaa häiriötekijöitä mukaan treeneihin, kun liikkeet näköjään on hallussa suurin piirtein. Hienoa, olen tyytyväinen Ansan tokoiluun =) 

Emmää mitään hölmöä oo tehny =D

Aksan viikkotreenit jäikin sitten väliin, kun flunssa siirtyi tähän vaiheeseen, jossa yskitään keuhkoja pihalle ja pää on täynnä räkää. Ei vaan nyt mamma kyennyt juoksemaan. Käytiin poistamassa aksa-tauko harmitusta sänkipellolla juoksemisella ja kyllä se harmitus siellä haihtui, kun näki kuinka koirat nautti juosta siellä =)    
Nemi kävi yrittämässä kisoissa yhtä rataa. Nimenomaan yrittämässä =D Rata meni kutakuinkin niin, että kahden hypyn jälkeen näkyi suoraan putki, mutta hypyiltä pitikin kääntyä toiseen suuntaan kolmannelle hypylle. Nemi lähti erittäin vauhdikkaasti liikkeelle ja paineli suoraan sinne putkeen, vaikka kuinka kiljuin =D Nemille tuli joku vauhdin hurmaa-kohtaus ja se kävi vähän juoksemassa ympäri kenttää hetken, kunnes malttoi palata radalle. Päästiinkin radalla tosi hyvällä vauhdilla puoleen väliin kepeille asti. Kepeillä pakka hajosi lopullisesti, kun siellä oli joku haju maassa ja Nemi jäi siihen kiinni. Ei auttanut edes yrittää uudestaan keppejä, sama homma, samaan kohtaan stoppasi. Siinä kyllä joku muukin koira ennen Nemiä jäi jumittamaan, joten joku hyvä haisu siellä sitten oli. Siinä kohtaa päätin poistua radalta, koska rata oli jo HYL ja Nemiä ei enää saanut keskittymään. Joskus se menee vaan näin. Positiivista tässä radassa oli, että Nemillä oli tällä kertaa oikeasti hyvä vauhti, siis niissä pätkissä, jotka saatiin kunnialla suoritettua! Vielä kun saisi vauhdin JA keskittymisen samaan pakettiin, niin hyvä tulee! 
Nemin kanssa ollaan rally-tokoiltu lenkkitreeninä. Ratatreeni jäi tosiaan väliin sairastelun takia, mikä hitusen harmitti, koska Nemi tarvitsisi häiriötreeniä.
Kindalla on ollut pää pöpperöllä juoksujen takia. Ei oikein neiti keskity. Ollaan treeneissä tehty lähinnä jääviä. Niissä onkin sitten ongelmaa...Ei vaan onnistu se, että kierrän taakse. Etupalkalla sain lopulta muutaman onnistumisen. Tällä hetkellä myös kaikki jäävätkin menee sekaisin ja neiti Kinnunen tekee mitä sattuu. 

Kaverikuva <3

Täytyy kyllä todeta, että pienelle ihmiselle on vaan vaikeaa olla aloillaan ja parannella itseään. Kun ei ole tottunut olemaan vaan ja kun ei oikein ole jaksanut edes koulutehtäviin keskittyä, kun on veto niin pois. Tuntuu niinkuin aikaa suorastaan hukkaisi =D Ylpeä olen kyllä itsestäni, että olen silti malttanut levätä! Ehkä sitä iän karttuessa tulee vähän järkeäkin päähän ;) 
Sellaista meidän rauhaan kuluneen viikon aikana, loppuviimein oikeinkin kivoja reenejä ja tekemisiä! Tästä on hyvä suunnata pian taas alkavaan viikonloppuun!