Isosisko sairastaa =(

Ohhoh, blogi jäänyt vähän syrjään muutamaksi ajaksi, syystä ja syyttä. Tarkoitus oli jotain pientä treeniajatuksia kirjoitella, kunnes...Yksi elämäni pysäyttävimpiä hetkiä koitti lauantai-iltana. Oltiin väsyneenä raahauduttu koulupäivän (kyllä, jotkut käy lauantainakin koulua!) jälkeen hallille rally-toko treeneihin. Jossain vaiheessa huomasin kädessäni verta, kun treenasin Nemiä ja aloin tutkimaan, mistä sitä oikein tulee. Oikeastaan se, miksi heti huolestuin, tulee siitä, että jo ehkä noin kuukausi sitten Nemin syödessä luuta, siinä näkyi myös verta. Mutta tuolloin en löytänyt syytä, mistä verta oli tullut. Nyt aloin kuitenkin etsiä syytä, enkä aluksi löytänyt mitään, kunnes Nemi läähätti ja ehdin nähdä vilauksen punaisesta patista suussa =( Yrittäessäni uudelleen paikantaa, missä patti on, vai näinkö edes oikein, en meinannut sitä millään löytää. Suun ulkopuolelta tunnustellessa patti kyllä tuntui. Lopulta paikallistin treeni-kaverin avustuksella patin ylähampaiden loppumiskohtaan ikeneen. Ja kyllä siellä ihan patti sitten näkyi ja tuntui. Treeni-kaveri lohdutteli, että ei tämä nyt vielä mitään tarkoita ja ensin pitää tutkia kuitenkin. Treeni oli kyllä haastavaa, Nemi teki ihan mielettömällä asenteella, vaikka oli häiriökoiriakin ja oma mieli oli aivan kuohuksissa. Nemi oli tosi hienosti, keskittyi ja oli riittävän innokas, mutta ei kuitenkaan yli-innokas. Oli kyllä itsellä pitelemistä omassa mielessä, samaan aikaan itketti ja pelotti ja toisaalta olin onnellinen, kun Nemi teki niin hienosti. Sain kuitenkin itseni pidettyä jotenkin aisoissa ja treenit treenattua. 

Nemi muutama viikko sitten metsäretkellä

Hulja Nemi-koila <3

Kotiin tultua tein sen kuuluisan pahan, eli etsin netistä tietoa suun pateista. Yllättävän vähän lopulta löytyi tietoa, mutta lähestulkoon kaikki suun patit olivat kuitenkin kasvaimia, ei mitään muita. Laitoin myös eläinlääkäri ystävälleni viestiä, josko voisin soittaa, mutta sain vasta seuraavana aamuna hänet kiinni. Hän lohdutteli, että suun patti voi olla myös ikenen liikakasvua. Tiesinhän senkin, että ei hän pysty oikein mitään sanoa pelkän kuvailun perusteella, mutta pakko oli joltakin viisaammalta kysyä. Ei sitten auttanut muuta kuin odottaa maanantai aamua ja ajan varaamista ellille. Sain ensin vasta keskiviikolle ajan, mutta lopulta toiseen paikkaan soitettuani sainkin ajan jo heti maanantaille. Sain ihanan veljeni ja vanhempieni avustuksella Nemin myös kotoa ajallaan paikalle. Maalla asumisen huonoja puolia on juuri tämä, että aina pitää matkat miettiä joka paikkaan, huoh.  

Nemi ja sammakko

Elli-reissu meni juuri niinkuin ajattelinkin. Eläinlääkäri totesi heti, että kasvain se mitä luultavimmin on, ei näytä noin yhtäkkisesti ikenen liikakasvulta. Totesi myös saman, minkä tiesinkin, että kasvaimen laadusta ei voi sanoa, ennen kuin koepala tutkitaan. Jos kasvain on hyvänlaatuinen, niin vaaran pitäisi olla ohi, mutta jos on pahanlaatuinen, niin asia on tietysti aivan eri. Eläinlääkärin mukaan patti tuntui kuitenkin tarkkarajaiselta palluralta, jonka voisi ehkä saada leikattua ihan siististi pois. Jos se kuitenkin on luussa tai luuta, niin sellaisten leikkaukseen ei yleensä aleta, koska ne ovat niin hankalia ja luultavasti se sitten myös on pahanlaatuinen. Yhtä kaikki, tuomio oli se, mitä olin arvellutkin =( Onneksi sain heti muutaman päivän päähän leikkausajan varattua, jotta asia lähtee nyt heti etenemään. Leikkaukseen mennään siis torstaina ja sitten pitää vielä jännittää ehkä viikko niitä tuloksia. 
Patin löytymisestä lähtien tunnelmat ovat kyllä olleet haikeat. On tullut itkettyä vähän väliä ja muisteltua menneitä. Kyllähän minä olen yrittänyt siihen asennoitua, että joskus nämä tästä kuolevat, mutta tuntuu se silti pahalta. Erityisesti Nemi ja Ansa ovat eläneet mun mukana niin monissa isoissa elämänmuutoksissa, että tuntuu hirveältä ajatella, että ne ei jossain vaiheessa olisikaan. Se koiran ilo, kun tulen kotiin, se koiran ilo, kun se tekee mun kanssa hommia ja se koiran huolestunut ilme, kun se vaistoaa, että mua murehduttaa joku asia, se koiran valpas vahtiminen ja se, että nuo ovat aina aidosti läsnä, se on vaan jotain sellaista, mitä ei voi korvata. 

Sohvanvaltaajat

Nemi on ollut nyt viimeisen kuukauden ainakin ihan kuin ihmisen mieli. Ihan kuin se tietäisi jotain, mitä minä en. Tai sitten se on vaan muuten vaan fiksuuntunut. Mulle jäi myös kaikumaan korviin hierojan kanssa käyty keskustelu. Hieroja kysyi Nemin kyljissä olevista laikuista turkissa, että onko niissä aina ollut eri laatuista turkkia vai onko tällaiset muutokset tulleet myöhemmin. Nemillähän on vähän erilaista karvaa eri kohdissa turkkia, joten en noita kohtia ole sen tarkemmin noteerannut. Voipi olla sekin nämäkin sattumaa täysin, mutta pistää toki miettimään. 
Me ollaan nyt yritetty päivät ennen leikkausta nauttia pienistä hetkistä. Ollaan käyty pellolla juoksemassa, tehty super-aksaa ja vaan oltu. Jos jotain positiivista, niin se, että Nemillä ei ole muuta oiretta kuin se patti, joka vuotaa ja sen vuoksi Nemi maiskuttelee. Ei siis vaikuta kipeältä ollenkaan. Katsotaan siis, mitä tuleman pitää ja eletään hetki kerrallaan. 

On se rakas <3