Tällainen rata
Ja tässä se itse ratasuoritus:
Kindan eka VOI rally-toko (kuvaajana toimi Jussi K.)
Mulla meni vähän pasmat sekaisin, kun jouduin uusimaan heti ekan kyltin, eli pyörähdyksen. Kinda sen kyllä osaa, mutta seurasi niin tiiviisti, että ei lähtenyt pyörähtämään ja siitä hämmentyneenä, kun minä aloin yhtäkkiä jotain touhuta, Kinda alkoi nuuskia. Sen jälkeen olikin heti puolenvaihto ja meinasin unohtaa alkaa juosta, jonka tajusin vasta siellä juostessa, mutta en uskaltanut alkaa uusia, koska se koko spiraali ja juoksu ja oikea puoli oli niin hankalaa, että tuskin olisi yhtään paremmin mennyt. Sen jälkeen vaan päässä pyöri, että tää on ihan hirveää ja tuntuu hirveältä, joten menin vaan. Yllättävää kyllä vain toinen samaan suuntaan täyskäännöksistä meni kympiksi. Oma moka oli sitten taas se, että en nähnyt, että yksi istuminen jäi väliin kyltillä nro 13, sekin on meille ihan perusjuttu kuitenkin. Noh, ei se nyt olisi sitä koko hommaa pelastanut enää, mutta jatkossa jos tarkistaisi, että koira on istunut silloin, kun pitää =D Käytösruutu sujui hienosti, Kindalla ei ollut ajatustakaan nousta makuulta mihinkään, mikä oli huippua. Myös peruutukseen olen tyytyväinen, vaikka se vähän vino olikin, koska siinä olisi voinut tulla istumiset alkuun ja loppuun ja se olisi voinut olla huomattavasti vinompi, nyt se oli sellainen meidän treenaamiseen nähden hyvä.
Kaverikuva <3
Radan jälkeen oli sellainen olo, että ei me osata mitään ja oon ihan huono jajaja...Mutta videon nähtyäni helpotti, koska olihan siinä nyt monta hyvää kohtaa ja pääasiassa Kinda teki kyllä omalla tasollaan, minä sen sijaan voisin vähän jatkossa ryhdistäytyä ja keskittyä paremmin, vaikka joku pikku virhe tulisikin. Hieno, pieni Kinda kuitenkin teki superisti, ehkä vähän vaan ihmetteli, miksi mamma on niin omituinen. Nyt voi jatkossa keskittyä treenaamaan kaikki liikkeet puhtaammin ja panostaa siihen oikean puolen seuruuseen, niin ja vielä kertaalleen katsoa läpi KAIKKI kyltit, jotta kaikki tulee treenattua. Tästä on hyvä jatkaa =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti