Jännittäviä hetkiä hyvässä ja pahassa!

Olipas koiramainen viime viikonloppu ja olisi tarvinnut toisen viikonlopun ihan vaan lepäämiseen! Tämä viikonloppu menee ehkä vähän rauhallisemmin. Toki ollaan menossa käymään pentusia katsomaan ja Kindaa tietysti <3 On kyllä jo iiisooo ikävä! 

Mama-koira ihmettelee pentulaatikossa <3

Heillä on jo silmät auki! <3

Pentukasa <3

Viime viikonloppuna ajeltiin Jyväskylään kisailemaan rally-tokoa Ansan kanssa. Siellä kun oli tuplakisat, niin viitsi sinne asti lähteä. On tullut vähän pikku paniikki tämän lisenssi-homman myötä. Kun ei varmaan ole alkuvuodesta yhtään kisakoiraa, vaan ehkä vasta myöhemmin keväällä. Tai siis kisavalmista. Mutta sitten taas iskee nuukuus, viittiikö maksaa vajaasta vuodesta koko vuoden lisenssiä. Ihan vaan periaatteesta. Noooh. Sulatellaan nyt vähän. 
Joka tapauksessa kisat meni siis kaikin puolin hyvin. Tällä kertaa en itse saanut mokailtua suoritusta =D Ensimmäisellä radalla toki oli kova yritys itsellä pilata suoritus. Rata oli helppo, siinä ei ollut esimerkiksi yhtään eteentuloa. Mutta olipa hidasta kävelyä, joo, meille siis hankala, niin mulle itselle kuin Ansallekin. Ollaanko vähän yliaktiivisia molemmat =D Hitaassa käynnissä oli käännös vasempaan ja sitten vasta normaaliin vauhtiin ja tietysti, kun keskityin siihen HITAASEEN menoon niin täysillä, niin vaihdoin vauhdin normaaliksi vähän myöhässä. Tajusin asian samantien ja ehdin viimeisen kyltin ajan kelata, mitä tästä nyt tulee, hylky vai mitä?!? Yllätys olikin melkoinen, kun tulos olikin ALO99 =D 

Toinen rata oli haastavampi, mutta perus alokas-rataa kuitenkin. Se meni muuten mielestäni paremmin, mutta yhdessä takaa sivulle tulossa Ansa meinasi lähteä haistelemaan jotain ja jäi hetkeksi taakse ihmettelemään. Ja taas sama reaktio itsellä, apua, pitääkö nyt uusia, apua, tämä meni nyt tähän, kääk! Ja mitä vielä, tältäkin radalta tulos ALO99 =D 

Radoista täytyy todeta, että selvästi kisatilanne vaikuttaa Ansaan ja toki siis ensin minuun ja sitten Ansaan. Ansalla on tosi hienoa tekemistä, seuruu ja nuo perusliikkeet, mutta kisatilanteessa kyllä alkaa katselemaan ympärilleen ja ehkä haistelemaan. Tähänkin on vähän jo ratkaisua! Ollaan alkamassa rally-ryhmän kanssa järkkäämään kisatreenejä! Joissa sitten olisi mahdollista puuttua kisamaisessa tilanteessa törttöilyyn. Koska tilannehan on nyt se, että nyt se on se RTK1 ja seuraavassa kisassa voikin olla sitten jo se houkutus...Normi treeni-tilanteessahan se jo suurin piirtein onnistuu, mutta koetilanteessa voipi olla vähän toinen meininki.  

Tuore RTK1-Ansa <3

Tuuman kanssa olikin tässä viikonlopun aloituksen kunniaksi vähän draamaa. Oltiin lähdössä treeneihin ja sitä ennen lenkillä. Yhtäkkiä tuo neiti alkoikin haromaan tassuilla suutaan ja yritti jotain saada suustaan ulos. Juoksin kotiin, kun ulkonahan ei nähnyt yhtään mitään ja yritin kaivella Tuuman suuta, mitä siellä on. Se nyt ei vaan ollut mitenkään helppoa, kun Tuuma räpisteli vastaan ihan urakalla, mutta silti näytti siltä, että se nyt tukehtuu tuohon. Hätäpäissään kaivelin pinsetitkin esiin, kun sen verran ehdin nähdä, että jotain siellä suussa oli, etten töki sitä sinne kunnolla tukkeeksi. Ei siinä sitten auttanut mikään muu kuin lähteä päivystykseen, koska ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä tuon neitosen kurkkuun käsiksi. Noh, ei ollut minusta kiinni, etten päässyt suuhun käsiksi, koska eipä päässyt eläinlääkärikään =D Vaikka yhteistuumin pidettiin Tuumaa ja yritettiin suuhun katsoa, niin ei onnistunut, ainoastaan sen verran, että lääkäri näki tikun suussa poikittain. Huh, se jo helpotti, mitään isoa palaa ei siis ollut missään tukkeena. Neitokainen sai siis kevyen rauhoituksen ja sieltä saatiin kaivettua kitalaessa kiinni ollut tikku, siis ei todellakaan iso, mutta juuri sen kokoinen, että kauniisti kiinni siellä. No, eipä ole tällaistakaan ennen käynyt, että olisi millekään koiralle jäänyt suuhun mitään jumiin, enkä nyt ehkä olisi halunnut kokeakaan, mutta koettu se nyt on. Tuuma oli ihan innoissaan eläinlääkäristä, hei ihanaa, kun tuo setä tulee rapsuttelemaan =D Huh, kyllä pelästytti tämä, mutta onneksi tämä päättyi hyvin!

Mihin tämän kanssa vielä joutuukaan! 5,15 kg täyttä kultaa <3

Nemi-koira kunnostautui jälleen ja söi taas linnun...Yhtäkkiä vaan veti pöpelikköön ja jotain suuhun ja sulkiahan sieltä suupielistä pilkisti =D Voi apua tuota, hän syö itse omat iltapalansa =D  

Vanhaa settiä, uniaika <3

Että ei paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu meidän elämästä =D Joskus kyllä riittäisi se ihan rauhallinen arki. Toisaalta, elämäähän tämä vain ja olisipa se tylsää, jos ei mitään koskaan tapahtuisi. Pysyy hyvin itsekin vireessä, kun elukat tarjoaa tapahtumia =D