Toko-juttuja ja vähän rally-tokoakin

Oliskos aika välillä päivittää kuulumisia? Joo, olis! 
Täällä mennään nyt vähän suvantovaiheessa treenailujen suhteen. Toko-motivaatio on ollut ajoittain vähän hukassa, syystä että aika on niin kortilla, että ei oikein ehtisi treenata. Siis motivaatiota olisi muuten kyllä. Nyt alkaa näyttää siltä, että ehkä pikkuhiljaa aikaakin löytyy lisää treenaamiselle tai sitten elättelen vain toiveita =D Pitänee päivitellä aksa-kuulumisia vielä ihan erillisessä postauksessaan, koska näistäkin pohdinnoista luultavasti tulee pitkä sepustus. 

Istukaa ja poseeratkaa. Äly ja Väläys. K & A. 

Kindan osalta tokoilut sujuu ihan ok. Ollaan löydetty vähän uutta virtaa palkkaamiseen, mikä on niin siistiä! Tuo koirahan rakastaa leluilla leikkimistä ja minä rakastan sitä, että mulla on lelupalkkautuva koira! Ongelmana on ollut se, että leluahan ei missään nimessä palauteta, vaan sillä lähdetään rallattelemaan ympäri kenttää kahdeksikkoa. Kun se on niin kivaa. Se on vaan vähän haastavaa päästää rallattamaan, kun kentällä on vähintään yksi tai kaksi muutakin koiraa. Pitää kuitenkin varoa, että ei kellekään toiselle koiralle herää vaikka saalisviettiä, meidänkin tokoilijoissa on nuoria ja saalisviettisiä koiria mukana. Nyt kuitenkin on joku pieni muutos tapahtunut, kun yksi kaunis kerta kisojen jälkeen syötiin meidän I-tulos herkkuja ja hain Kindan halliin ja päästin valloilleen. Hallilla sattui olemaan joltain jäänyt pallo, jota heittelin samalla Kindalle ja kappas, se alkoi palauttelemaan sitä mulle =) Tästä innostuneena kokeilin seuraavallakin kerralla palloa ja jälleen sitä palauteltiin, noo, ehkä pienet rundit ensin, mutta palauteltiin kuitenkin. Kokeilin myös muita leluja, mutta niitä ei sitten palautettukaan. Kunnes eilen aksa-treeneissä heittelin muitakin leluja ja niitäkin alettiin palauttamaan! Uujeah! Jos tämä kehitys jatkuu, meidän treenaaminen siirtyy aivan uusille leveleille!

Pieni koira, suuret palkinnot! Eka AVO-kisa, I-tulos, 280,5p ja luokkavoitto.

Tokat AVO-kisat, I-tulos, 275p. ja 3.sija!

Kinda on siis käynyt kahdet tokon AVOn kisat marraskuussa ja tammikuussa, saaden molemmista hyvän I-tuloksen. Liikkeistä oikeastaan jäävät (erityisesti istuminen) sekä ruutu ja merkin kierto, ovat olleet vähän epävarmoja. Kinda kyllä osaa ne kaikki, mutta esim. ruutuun mennään välillä hyvin varmana, välillä liian lujaa ja yli ja välillä siellä haistellaan. Viime kokeessa Kinda ei luultavasti erottanut ruutua kunnolla ja meni kummallisesti ruudun sivusta sisään, alkoi haistella ja käveli muutaman askeleen liian pitkälle ja oli ruutunauhalla. Pitäisi ottaa nyt asiaksi opettaa ruudun korjaaminen, se helpottaisi, jos joku kämmi käy. Jäävissä Kinda menee varmimmin maahan menon. Mutta seisomisesta ja istumisesta arpoo yleensä seisomisen ja jos on vähänkään epävarma, alkaa ennakoida ja pysähtyy seisomaan. Merkin kierrossa välillä mennään hienosti ja välillä unohdutaan haistelemaan merkille. Haistelu on nyt muutenkin ollut vähän liiallista, koko ajan pitää kieltää siitä ja se taas laskee heti virettä. Molemmat kokeet on olleet siten, että kaikki liikkeet on olleet putkeen, mikä on kyllä tosi pitkä suoritus ajallisesti. Siinä saa tosissaan yrittää pitää virettä yllä ja viimeisimmässä kokeessa mielestäni tämä vähän näkyi ja Kinda oli vähän jähmeä paikoitellen. On siinä varmasti myös paljon vikaa siinä, että palkkaamattomuus-treeniä ei olla juurikaan tehty. Ollaan vaan pääasiassa jankattu noita jääviä, ruutua ja merkin kiertoa. Osaltaan vaikuttaa ehkä ainakin tähän haisteluun tulevat juoksut, oireista päätellen. Nyt on aivan ihanaa, kun on päästy tekemään muutakin kuin noita samoja, on yritetty vetää sellaisia hyvän mielen treenejä uusia juttuja kokeillen =) Ollaan kokeiltu vähän hyppy-noutoa, VOI:n kaukoja, ohjattua noutoa ja tunnaria. Osa ihan hyvällä alulla, osa vielä täysin kesken. 
Tässä vielä linkit Kindan koe-videoihin: 
Kinda AVO marraskuu 2016
Kinda AVO tammikuu 2017

Ansan osalta toko-motivaatio on ollut todella nollassa. Siitä syystä, että se paikkis alkoi rakoilla niin pahasti. Sen takia muu treenaaminenkin on ollut sellaista höttö-treeniä, ei mitään tavoitteellisuutta. Onneksi on ihanat treeni-kaverit, joiden kanssa on yhdessä pähkäilty paikkiksen korjaamista <3 Ja ilmeisesti ollaan jotain saatu yhteistuumin aikaiseksi, koska nyt on pientä edistystä alkanut näkyä =) Tällä hetkellä paikkis sujuu siten, että jättäessä Ansa haistelee, mistä pyrin ehtiä kieltämään heti ja on selkeästi rauhallisemmin paikallaan, ei kuikuile naapurikoiria tai liikkuria ja aloita sitä mahdotonta hännän vispaamista. Nyt on saatu aikaan se mielentila, että Ansa selvästi välttelee viereisiä koiria ja liikkuria. Ollaan siis tehty äärimmäistä häiriötä Ansalle: laitettu aivan viereen tai eteen toinen koira, välillä liikkuri tekee vaikeaa häiriötä, esim. menee makuulle Ansan viereen tai muuta vastaavaa. Alkuun jouduin palaamaan piilosta korjaamaan, sitten pikku hiljaa riitti, että piilosta muistutan, ettei tuo ole sallittua. Viimeksi en tainnut piilostakaan sanoa, vaan vain sen kerran jättäessä. Ehkä tämä tästä siis. Muutenhan ne liikkeet on periaatteessa kunnossa, paitsi kaukot on vielä epävarmat ja etenevät. Nouto-liikkeissä Ansalla nousee kierrokset ja epä-Ansamaisesti vinkuu liikkeelle lähtiessä ja kapuloita palauttaessa pureksii niitä, joskin lopettaa pureskelun kieltäessä. Tätä ollaankin nyt treenailtu, että rauhoitetaan tilanne ennen kuin kapuloille lähdetään tai ennen kuin siitä mihinkään liikutaan. Tässä ei kylläkään mitään mainittavaa edistystä ole tapahtunut =D Ollaan välillä tehty EVL:n kierto-hyppy-noutoa ja siinäkin suurin ongelma on se kapuloiden ohittaminen, niin mielellään kapula haettaisiin, ennemmin kuin mentäisiin kiertämään merkkiä. EVL ei nyt ole kuitenkaan missään lähitulevaisuudessa edessä, mutta tämä liike tulee tuottamaan hankaluuksia, joten sitä on ihan hyvä treenailla jo nyt ja ainakin tulee välillä muutakin kuin pelkkiä perus-juttuja. 

I-tulos tarjoilut meidän ryhmän kolmen koirakon osalta: suklaakakkua 

kermavaahdolla ja vadelmilla, tonnikalapiirakkaa ja limukkaa, namskis =) 

Rally-tokoilut on jääneet vähän vähemmälle, mutta nyt pitää tai pitäisi sitäkin treenata, koska jossain mielenhäiriössä ilmoitin Kindan tosiaan VOI-kisaan. Joka on nyt sunnuntaina =/ Kyltit on kutakuinkin ehkä hanskassa, eniten tuottaa varmaankin vaikeuksia "molemmat käännös oikeaan"-kyltti oikean puolen seuruusta tehtynä. Oikean puolen seuruuta pitäisi vahvistaa myös, mutta se menettelee. Niin ja "istu, käännös oikeaan, istu"-kyltti oikean puolen seuruusta on myös aivan toivoton. Nämä ei vaan osaa oikealla puolella kääntyä. Peruutus onnistuu melko hyvin Kindalla, tosin vaarana on, että ehtii istahtaa peruuttamaan lähtiessä. Käytösruudun paikallaan olot Kindan pitäisi paikallaolon osalta onnistua, mutta kynnykseksi saattaa muodostua se, että siinä paikalla pitää olla mun vieressä/edessä. Kun yleensä siitä lähdetään vaikka liikkeelle. Pitää vaan muistaa toistaa käskyä ja kehua riittävästi, jos sitten pysyisi. 
Nemillä rally-tokossa on oikeastaan samat ongelmat, tosin peruutus on vielä täysin kesken Nemillä. Viimeksi kyllä hoksasin, että Nemihän osaa peruuta-käskyn, kun nyt olen yrittänyt seuraa-käskyllä =D Nemin kanssa en ehkä uskalla enää kokeisiin mennä, niin ei olla kyllä treenattukaan kovin tavoitteellisesti. Pitäisi varmaan, jos sitten vielä kokeisiin uskaltautuisi. Pitää alkaa treenata sillä ajatuksella. 

Meidän uuden vuoden aatto sujui tällaisissa merkeissä =) 

Lenkki-räpsy Nemistä, neiti Hessu Hoposta, yhtä hömelö =D

Pakko laittaa yksi linkki vielä, koska näköjään kuvien napsiminen on kovin heikkoa ollut, mutta tällainen pikku pätkä löytyi jostain loppuvuoden treeneistä: Nemi-koira reenaa rallya

Muuten meidän arki onkin ollut pelkkää lenkillä liukastelua, kotona möllöttämistä tai treeneissä piipahtelua. Tämä tammikuu on kyllä ollut tosi synkkää ja raskasta aikaa, johtuen ehkä tavattomasta kiireestä ja siitä, ettei juurikaan ole ollut lunta ja on ollut todella pimeää ja olipa tuossa jokunen kunnon paukkupakkanenkin. Nyt on viime päivinä alkanut jo näkyä päivän piteneminen ja mieli kirkastunut samaa tahtia =) Mulla on viime päivät soinut päässä Robinin "Tää on parasta just nyt" ja niinhän se on. Se biisi ehkä kuvaa omia ajatuksia monessakin suhteessa parhaiten tällä hetkellä. 
Ensi kuussa onkin sitten luvassa kaksi agility-koulutusta ja nuorten koirien tokoringin koulutus. Ensi kuussa alkavat myös tämän vuoden SM-kisojen treenit. Saapa nähdä, päästäänkö joukkueeseen. Ainakin treeneissä tullaan käymään, sieltä varmasti monta uutta oppia tullaan taas saamaan. Odottavilla mielillä siis tulevaan kevättalveen =)
  

Vähän mennyttä ja tulevaa

Joulu vietetty ja vedetty vatsa täyteen kinkkua ja muuta joulusapuskaa ja elukat saaneet paaaljon luita ja muuta herkkua! Nyt alkaisi varmaan olla aika tehdä jonkinlaista vuosikatsausta tästä vuodesta ja pohtia vähän myös tulevaa. 

Anna nyt se lupa jo...

Mää en kestä enää, saako syödä?!

Syksy on ollut tosiaan melkoisen rankkaa aikaa. On tullut koirille sairastumisia ja itsellä ollut kädet täynnä töitä ja koulua, eikä ole juuri jäänyt yhtään ylimääräistä vapaa-aikaa. Vapaa-aika, mitä se edes on? Se on varmaan sitä harvinaista herkkua, kun saadaan lötköttää koko päivä kotona tekemättä yhtään mitään, sellaista pyjama-fiilistelyä omassa rauhassa. Onneksi niitäkin päiviä on välillä ollut, niillä saanut hyvin ladattua akkuja. Toisaalta vähän on ollut huono omatunto siitä, että silloin, kun olisi aikaa, ei ole koirien kanssa tullut touhuttua, vaikka olisi voinut. Toisaalta koiratkin tarvitsevat sitä rauhoittumisaikaa. On niilläkin aikamoinen vilske ollut välillä, eikä sekään ole hyväksi. Nytkin jouluna huomasi, että ne oikein nauttivat, kun saivat olla omassa rauhassa kotona. 

Mutta siihen vuosikatsaukseen. 

Kindan osalta vuosi on ollut ihan mieletön. Kinda aloitti heti alkuvuodesta alle vuotiaana kisauransa rally-tokossa. Se oli tarkoitus olla vain harjoittelua kisatilanteisiin, mutta kyllä tuo laji vei vähän mukanakin. Kinda saavutti hienosti kolmella ALO-kisalla RTK1-koularin. Sen jälkeen siirryttiinkin AVOon ja sieltäkin kolmella kisalla saavutettiin RTK2-koulari. Näistä AVOn kisoista yksi oli PM-kisat, joissa Kindan joukkue tosiaan tuli kolmanneksi. Viimeinen AVOn kisa oli SM-kisa, jossa Kinda osallistui joukkueessa myös. Omalta radaltaan sai siis kolmannen ja viimeisen hyväksytyn tuloksensa ja siirtyy näin VOI-luokkaan. On se kyllä super-hieno saavutus näin nuorelta koiralta menestyä noinkin hyvin. Pisteet eivät aina ole mitään täydellisiä olleet, mutta suurimmaksi osaksi siksi, että itsellä ei ole säännöt täysin hallussa, kyltit kyllä osataan, mutta ei vaan oikein hahmota, miten mikäkin juttu menee. Nyt kun VOI-luokkaa on treenailtu, niin on tullut tähänkin vähän enemmän panostettua. 

Tokossa Kinda on myös tehnyt hienoa tulosta =) Keväällä osallistuttiin kahteen ALO-luokan kisaan, joista molemmista I-tulos. Meidät valittiin mukaan SM-joukkueeseen ja sieltä kisoista sitten tuli se viimeinen I-tulos ja TK1 ja lisäksi joukkueen sijoitus hienosti toiseksi! Marraskuussa käytiin vielä korkkaamassa AVO-luokka ja Kindahan yllätti ja teki myös hienon I-tuloksen ja jopa voitti oman luokkansa =) Ei voi muuta kuin olla ylpeä tuosta pirpanasta! 

Kyllä minä haistan, missä se kinkku on!

Kovin on jouluinen sää...

Agilityssä ollaan edetty rauhaksiin. Joulukuussa vihdoin kokeiltiin kisaamista ihan virallisissa kisoissa. Kolmesta startista tuloksena yksi 10-tulos, kaksi muuta starttia hyllyjä. Tästäkin olen silti tyytyväinen, vaikka ei heti täydellistä onnistumista tullutkaan. Ongelmana on ollut kauhea rallattelu ympäri kenttää ja ratatyöntekijät. Nyt Kinda pysyi kutakuinkin hallinnassa, mutta pieni pihakoira ei vain voinut sille mitään, että vauhti kiihtyi välillä niin suureksi, että ei vaan kerennyt jarruttamaan riittävän ajoissa seuraavalle esteelle. Mutta ratatyöntekijät jätettiin suurin piirtein rauhaan ja toisaalta kutsuttaessa palattiin rataa suorittamaan takaisin. Se on jo jotakin se. Mutta voin vaan ennustaa, että pulassa ollaan vielä tuon vauhdin kanssa, tästä on pakko tehdä joku kauko-ohjattava versio tai olla vähintäänkin itse koko ajan ajoissa joka kohdassa. Noh, tätä vielä harjoitellaan siis. 

Kinnusen ekat kisat

Ansan kohdalla saavutettiin siis kevään aikana kolmella peräkkäisellä I-tuloksella TK2, mikä oli ihan huippua! VOI-liikkeet Ansa oppi melkoisen nopeasti, koska hyppäys AVOsta VOIhin on nykysäännöillä ihan helppoa. Saatiin jopa tunnari haltuun, sen kanssa tulikin tahittua pitkään. Kaukot on vielä hakusessa, koska aloin opettamaan toisella tekniikalla ja se on vähän jäänyt. Periaatteessa nekin juuri menevät, mutta hiomista tarvittaisiin rutkasti lisää! Ansa kävi kokeilemassa VOI-luokankin kisoja, mutta jostain syystä paikkis-ongelma nousi taas esiin ja siinä tuntuu olevan niin tavattoman vaikea olla. Nyt on syksy keskitytty siihen, tehty ihan tolkuttoman vaikeaa häiriötä paikkikseen ja sanoisin, että se alkaa tuottaa tulosta. 

Mä katon, jos näkyis poroja!

Agilityssä Ansa on päässyt jälleen kisaamaan. Tuloksia ei ole tullut, nollia siis, toki jotain satunnaisia vitosia tai kymppejä. Mutta jotenkin on tullut sellainen fiilis, että yhä useammin ollaan kuitenkin samalla radalla Ansan kanssa ja se on ihan parasta, sillä hurmoksella mennään aina monta aikaa =) Viimeisissä kisoissa Ansa esimerkiksi pysyi lähdössä aivan nätisti, vaikka menin ensimmäistä kertaa ikinä kolmen esteen taakse ja sieltä vasta kutsuin, tätä en olisi koskaan aiemmin uskaltanut todellakaan tehdä. 

Nemi siirtyi rally-tokoon jossain vaiheessa viime syksyn aikaan. Nemi aloitti myös rally-tokon kisaamisen nyt alkuvuodesta. Nemi kävi yhteensä kuusi kisaa ja yhteensä kuusi hyväksyttyä tulosta eli saavutti hienosti RTK1 ja RTK2 =) Se on Nemi-koiralle super-saavutus, koska erityisesti AVO-luokan houkutus on melkoisen haastava! 

Agilityssä Nemi nousi kesällä kakkosiin ja ehdittiin käydä muutama kakkosten kisakin. Agility alkoi Nemillä selkeästi parantua, niin keskittyminen kuin vauhtikin! Harmittavasti viimeisissä kisoissa Nemi valitsi putken sijaan kaksi kertaa puomin ja hyllyjä sateli. Oltiinhan me siis pääasiassa koko syksy treenattu nimenomaan kontakteja, joten kontaktin valitseminen oli aika ymmärrettävä Nemi-koiralle. 

Nemi ihmettelee joululenkillä

Ihan varmasti tuolla on jotain jään alla!

Nemi-koira on myös valitettavasti sairastellut. Syksyllä sillä todettiin kasvain suussa, mikä onneksi saatiin sitten kokonaan poistettua, eikä sen pitäisi olla pahanlaatuinen. Mutta viimeisten aksa-kisojen jälkimainingeissa Nemi alkoi yhtäkkiä ontua oikeaa takajalkaansa. Se vain ontui ja ontui, erityisesti, kun nousi esim. makuulta ylös. Olin täysin varma, että se ei ole sitä tassuaan mihinkään kolauttanut, joten lopulta ontumisen aina jatkuessa kiikutin Nemin eläinlääkärille. Ja hyvä, että vein. Otettiin kuvat ja selästä paljastui spondyloosi =( Ei vielä mikään paha, mutta kuitenkin. Nemin aksailut loppui siis siihen. Hyvää tässä on se, että spondyloosi on Nemille tullut vasta viimeisen kahden vuoden sisällä, koska aika tarkalleen pari vuotta sitten Nemi liukastui talvella ja tuolloin kuvattiin myös ja kuvia vertaamalla näki selvästi muutoksen. Koska tietysti sitä murehti itse, olenko itse lisännyt koiran kipuilua, mutta luultavastikaan en nyt niin hirveästi. Hyvä asia on myös se, että ontuminen loppui kipulääkekuurilla. Nyt vaan pitää seurata, alkaako uudestaan, jos lääkitys ei ole päivittäinen. Ei ainakaan vielä ole alkanut. Oli myös hieno nähdä, kun Nemi ikään kuin nuortui silmissä kipulääkekuurin alettua, se on jopa lenkillä alkanut leikkiä, milloin milläkin risulla =) Mutta ei siitä kyllä mitenkään olisi muuten nähnyt, että on kipeä, koska aksaakin Nemi veti ihan täpöllä viimeiseen asti. 

Laitetaas nyt niitä tavoitteita ensi vuodelle. 

Kindalle tavoittelen rally-tokon osalta VOI-luokan korkkausta ja toivottavasti tuloksia myös. VOI-luokka on kyllä huomattavasti haastavampi rally-tokossa kuin alemmat luokat, joten saas nähdä. Tavoitteena olisi saada yksi tai kaksi tulosta VOI-luokassa ja päästä osallistumaan SM-kisoihin joukkueessa ja saada siellä RTK3. 

Tokon osalta tavoitteena on vähän sama, eli saada kaksi tulosta AVO-luokasta, joista toinen SM-kisoista. Syksylle voisi vielä tavoitella VOI-luokan korkkausta, jos kaikki menee hyvin. 

Agilityssä tavoitellaan tietysti niitä nollia ja sertejä, mutta ennen kaikkea hyvää yhteistä tekemistä radalla ja oman ohjauksen selkiyttämistä. 

Nenä-eläin <3

Ansan tavoitteeksi asetan saada edes yksi I-tulos VOI-luokassa tokossa, mieluusti kaikki kolme ja siten TK3. Tämä riippuu täysin sen paikkiksen ja kaukojen kuntoon saamisesta. 

Agilityn  osalta olisi hienoa saada nollia ja ehkä sertikin. Mutta vähintään se, että se fiilis yhteisellä radalla olemisesta olisi se tärkein!

Joskus vastassa oli tällainen näky...voi Ansa!

Nemin osalta tavoitteita ei ole paljoa. Rally-tokoa jatketaan ja VOI-liikkeiden hiomista. Ehkä tavoitteeksi voisi asettaa kisavalmiin ja terveenä pysyneen koiran. 

Nemi ja sen unilelu

Itselleni asetan paljonkin tavoitteita. Ensin ihan sellaiset pienet materiaan liittyvät, eli uuden puhelimen (ja tietokoneen) hommaaminen, ennen kuin nämä vanhat kosahtaa. Sitten terveellinen elämä, lähinnä ajoissa nukkumaan meneminen ja terveellinen ruoka, nämä jo osittain onnistuivat tänäkin vuonna. Niin ja sitten pitää opetella erityisesti agilityssä liikkumista ja ohjaamista ylipäätään tarkemmaksi. Se ei ole pieni tavoite, mutta kaipa sekin saavutettavissa on. Tokossa ja rally-tokossa omaksi tavoitteeksi voisin myös ottaa selkeämmän ohjaamisen ja omista kriteereistä kiinnipitämisen paremmin. 

Ompahan tässä nyt tavoitteita ihan riittämiin. Niitä kohti mennään, hitaasti mutta varmasti, välillä päätä seinään lyöden, välillä ilosta hihkuen! 

Hyvää joulua murut!

Viimeisestä päivityksestä on aikaa, ollut vähän bisniksiä (lue kiireinen arki). Syksy on mennyt hurjaa vauhtia ja nyt onkin jo joulu, ohhoh! Treenailut on jääneet hieman tauolle kaiken muun paitsi agilityn osalta viimeisen kuukauden ajan ainakin. Muu elämä on vienyt niin paljon aikaa ja joo-o, on meillä muutakin elämää kuin treenailu, vaikkei ehkä uskois 😀
Pitää päivitellä tarkemmin kuulumisia, hyvää ja huonoa ollut matkan varrella.
Mutta nyt rakkaat blogin lukijat, ihanaa joulua ja mahtavaa uutta vuotta 2017, me fiilistellään vielä Lumiukkoa ennen kuin lähdetään syöpöttelemään 

Rakkaat 💜

Nemi ei jaksa katsoa Lumiukkoa 😀

Jouluna pitää levätä!

Isosisko sairastaa =(

Ohhoh, blogi jäänyt vähän syrjään muutamaksi ajaksi, syystä ja syyttä. Tarkoitus oli jotain pientä treeniajatuksia kirjoitella, kunnes...Yksi elämäni pysäyttävimpiä hetkiä koitti lauantai-iltana. Oltiin väsyneenä raahauduttu koulupäivän (kyllä, jotkut käy lauantainakin koulua!) jälkeen hallille rally-toko treeneihin. Jossain vaiheessa huomasin kädessäni verta, kun treenasin Nemiä ja aloin tutkimaan, mistä sitä oikein tulee. Oikeastaan se, miksi heti huolestuin, tulee siitä, että jo ehkä noin kuukausi sitten Nemin syödessä luuta, siinä näkyi myös verta. Mutta tuolloin en löytänyt syytä, mistä verta oli tullut. Nyt aloin kuitenkin etsiä syytä, enkä aluksi löytänyt mitään, kunnes Nemi läähätti ja ehdin nähdä vilauksen punaisesta patista suussa =( Yrittäessäni uudelleen paikantaa, missä patti on, vai näinkö edes oikein, en meinannut sitä millään löytää. Suun ulkopuolelta tunnustellessa patti kyllä tuntui. Lopulta paikallistin treeni-kaverin avustuksella patin ylähampaiden loppumiskohtaan ikeneen. Ja kyllä siellä ihan patti sitten näkyi ja tuntui. Treeni-kaveri lohdutteli, että ei tämä nyt vielä mitään tarkoita ja ensin pitää tutkia kuitenkin. Treeni oli kyllä haastavaa, Nemi teki ihan mielettömällä asenteella, vaikka oli häiriökoiriakin ja oma mieli oli aivan kuohuksissa. Nemi oli tosi hienosti, keskittyi ja oli riittävän innokas, mutta ei kuitenkaan yli-innokas. Oli kyllä itsellä pitelemistä omassa mielessä, samaan aikaan itketti ja pelotti ja toisaalta olin onnellinen, kun Nemi teki niin hienosti. Sain kuitenkin itseni pidettyä jotenkin aisoissa ja treenit treenattua. 

Nemi muutama viikko sitten metsäretkellä

Hulja Nemi-koila <3

Kotiin tultua tein sen kuuluisan pahan, eli etsin netistä tietoa suun pateista. Yllättävän vähän lopulta löytyi tietoa, mutta lähestulkoon kaikki suun patit olivat kuitenkin kasvaimia, ei mitään muita. Laitoin myös eläinlääkäri ystävälleni viestiä, josko voisin soittaa, mutta sain vasta seuraavana aamuna hänet kiinni. Hän lohdutteli, että suun patti voi olla myös ikenen liikakasvua. Tiesinhän senkin, että ei hän pysty oikein mitään sanoa pelkän kuvailun perusteella, mutta pakko oli joltakin viisaammalta kysyä. Ei sitten auttanut muuta kuin odottaa maanantai aamua ja ajan varaamista ellille. Sain ensin vasta keskiviikolle ajan, mutta lopulta toiseen paikkaan soitettuani sainkin ajan jo heti maanantaille. Sain ihanan veljeni ja vanhempieni avustuksella Nemin myös kotoa ajallaan paikalle. Maalla asumisen huonoja puolia on juuri tämä, että aina pitää matkat miettiä joka paikkaan, huoh.  

Nemi ja sammakko

Elli-reissu meni juuri niinkuin ajattelinkin. Eläinlääkäri totesi heti, että kasvain se mitä luultavimmin on, ei näytä noin yhtäkkisesti ikenen liikakasvulta. Totesi myös saman, minkä tiesinkin, että kasvaimen laadusta ei voi sanoa, ennen kuin koepala tutkitaan. Jos kasvain on hyvänlaatuinen, niin vaaran pitäisi olla ohi, mutta jos on pahanlaatuinen, niin asia on tietysti aivan eri. Eläinlääkärin mukaan patti tuntui kuitenkin tarkkarajaiselta palluralta, jonka voisi ehkä saada leikattua ihan siististi pois. Jos se kuitenkin on luussa tai luuta, niin sellaisten leikkaukseen ei yleensä aleta, koska ne ovat niin hankalia ja luultavasti se sitten myös on pahanlaatuinen. Yhtä kaikki, tuomio oli se, mitä olin arvellutkin =( Onneksi sain heti muutaman päivän päähän leikkausajan varattua, jotta asia lähtee nyt heti etenemään. Leikkaukseen mennään siis torstaina ja sitten pitää vielä jännittää ehkä viikko niitä tuloksia. 
Patin löytymisestä lähtien tunnelmat ovat kyllä olleet haikeat. On tullut itkettyä vähän väliä ja muisteltua menneitä. Kyllähän minä olen yrittänyt siihen asennoitua, että joskus nämä tästä kuolevat, mutta tuntuu se silti pahalta. Erityisesti Nemi ja Ansa ovat eläneet mun mukana niin monissa isoissa elämänmuutoksissa, että tuntuu hirveältä ajatella, että ne ei jossain vaiheessa olisikaan. Se koiran ilo, kun tulen kotiin, se koiran ilo, kun se tekee mun kanssa hommia ja se koiran huolestunut ilme, kun se vaistoaa, että mua murehduttaa joku asia, se koiran valpas vahtiminen ja se, että nuo ovat aina aidosti läsnä, se on vaan jotain sellaista, mitä ei voi korvata. 

Sohvanvaltaajat

Nemi on ollut nyt viimeisen kuukauden ainakin ihan kuin ihmisen mieli. Ihan kuin se tietäisi jotain, mitä minä en. Tai sitten se on vaan muuten vaan fiksuuntunut. Mulle jäi myös kaikumaan korviin hierojan kanssa käyty keskustelu. Hieroja kysyi Nemin kyljissä olevista laikuista turkissa, että onko niissä aina ollut eri laatuista turkkia vai onko tällaiset muutokset tulleet myöhemmin. Nemillähän on vähän erilaista karvaa eri kohdissa turkkia, joten en noita kohtia ole sen tarkemmin noteerannut. Voipi olla sekin nämäkin sattumaa täysin, mutta pistää toki miettimään. 
Me ollaan nyt yritetty päivät ennen leikkausta nauttia pienistä hetkistä. Ollaan käyty pellolla juoksemassa, tehty super-aksaa ja vaan oltu. Jos jotain positiivista, niin se, että Nemillä ei ole muuta oiretta kuin se patti, joka vuotaa ja sen vuoksi Nemi maiskuttelee. Ei siis vaikuta kipeältä ollenkaan. Katsotaan siis, mitä tuleman pitää ja eletään hetki kerrallaan. 

On se rakas <3

Kunnon tarkistusta

Tänään on ollut tosi tunteikas päivä! Päivä on ollut sellainen huonojen koirauutisten päivä =( Ensin kuulin, että yhden tuttavan koira oli menehtynyt hyvin äkillisesti vakavaan sairauteen vain muutaman päivän oireilun jälkeen ='( Sitten kuulin, että yhden treenikaverin pieni koira on kateissa, ollut jo viidettä tuntia =( Peukut ja varpaat nyt pystyssä, että tämä kadonnut koira löytyisi ehjänä pian! Nämä on kyllä aina tosi pysäyttäviä uutisia koiraihmiselle ja omat murut on tullut tänään halittua kyllä useampaan otteeseen. Kiitollinen noista rakkaista kyllä, vaikka ne välillä harmaita hiuksia tuottaakin! 

Joku on sitä mieltä, että mamman kahvihetki vois nyt päättyä =D

Jokunen vuosi sitten Ansa mukana laavulla makkaranpaistossa

(kuva Jouni T.)

Nemi samaisissa puuhissa makkaraa odottamassa ja kaikki 

epämääräiset pururadan kulkijat piti varmuudeksi haukkua pois!

(kuva Jouni T.)

Tänään isot mustat oli hierojalla. Edellisestä hieronnasta olikin vierähtänyt jo aika tovi aikaa. Ansa on kuulemma erittäin elastinen, eikä mitään sanottavaa löytynyt. Ansan hierominen on kyllä aina jonkin sortin operaatio, kun neiti ei osaa olla paikoillaan. Kun mieluummin sitä vähän pussailisi ihmisiä ja vähän sieltä ja tuolta tulee hyviä hajuja, joita pitää mennä haistelemaan jajaja... Mutta ei se kuulemma ole hierottava pahimmasta päästä, joten päästään varmaan uudelleenkin tuolle hierojalle. Nemi puolestaan on ehkä maailman helpoin hierottava. Se tarkistaa ensin tilan ja sitten käy oma-aloitteisesti maahan ja lähes nukkuu koko hieronnan ajan. Vain silloin vähän katsoo, kun hierotaan jotain vähän kireää kohtaa. Nemillä ei myöskään mitään erityistä tai vakavaa sinänsä löytynyt, ainoastaan selästä tietystä kohtaa aristi vähän. Pitääpä käydä osteopaatilla tarkistamassa, jos siellä on joku solmukohta. Mutta ei kuitenkaan mikään akuutti tilanne ole.
Hieroja oli kyllä loistava. Selkeästi osasi hommansa hyvin ja kaupan päälle oli myös mukava. Ei mulle siis turhaan häntä myöskään kehuttu! Aiemmin ollaan oltu kahden eri hierojan käsittelyssä, joista toinen oli vasta koulutusvaiheessa ja oltiin siis harjoitushierottavia. Toisella käsittääkseni pitäisi olla kokemusta, mutta oli vähän liian mekaaninen mun makuun, eikä erityisemmin huomioinut koiria yksilöllisesti. 

Arkistojen kätköistä: vauva-koila <3 

(kuva Jouni T.)

Arkistojen kätköista vol.2. Hänen suloisuutensa tasan 7vkoa <3 

(kuva Jouni T.)

Viikon kohokohtia ollut myös se, että saimme sen tiedon, että joukkue on päässyt mukaan Rally-tokon SM-kilpailuihin, eli Lahti here we come =) Se ei vissiin ollutkaan mitenkään läpihuutojuttu päästä mukaan sinne. Näin käsitin, että ainakin MES-koirista oli aika kova karsinta ja epäilemättä myös muissa luokissa. Tunteet on risteilleet tämänkin vuoksi, hienoa päästä mukaan, mutta välillä pelottaa niin perusteellisesti! No on tässä nyt kaksi viikkoa aikaa vielä treenata =D 
Nemin kanssa ollaankin tämä viikko yritetty harjoitella oikean puolen sivulla oloa ja seuraamista (lue oikealla puolella hengailua!). Ei muuten ole helppoa! Koira, joka on ikänsä seurannut vasemmalla, hakeutuu aina vasemmalle puolelle ja itsestäkin jo pelkkä se näköyhteys koiraan oikealla tuntuu niin hassulta. Eteentulo oikealta sivulta kuitenkin näytti luonnistuvan, että enemmän se siis on se oikealla puolella oikeassa kohdassa oleminen, mikä pitää nyt saada molemmille meille jakeluun. Ja ehkä vahvistaa käsimerkit, esim. jos edestä haluan koiran kiertävän takakautta oikealle sivulle, se käsimerkki pitää saada erilaiseksi siihen nähden, kuin jos esim. haluaisin koiran vasemmalle sivulle, mitä Nemi tietysti tarjosi mieluummin. 
Kindan kanssa edelleen jankataan niitä vasemman (täys)käännöksiä pysähdyksillä ja ilman. 

Lenkin (ja treenien) lomassa ehtii välillä istahtaa kameran eteen!

Ansan kanssa on vedetty superseuruuta tämä viikko ja sitä, että mennään kehään taas nätisti. Kyllähän se toimii, yksittäisiä hairahduksia liikkuria ihmettelemään vain ja nekin vain, jos oma huomio herpaantuu hetkeksi johonkin muuhun kuin koiraan. Ansan kanssa todella pitää olla tarkka, että Ansa pitää olla koko ajan käskyn alla ja oma huomio tekemisessä, niin pysytään kasassa. Paikkis mua nyt ihan hitusen huolettaa. Se on tähän asti ollut hyvä. Mutta nyt ehkä kaksi viimeistä kertaa Ansa on ollut tosi levoton; vinkunut! ja heiluttanut koko 2 minuttia häntää niinkuin lentoon lähdössä. En tiedä nyt, mitä hitsiä tässä on tapahtunut. Torstain treeneissä otinkin sitten uuden paikkisalun vinkumisen vuoksi ja laitoin etupalkan ja poistuin piiloon. Etupalkan jälkeen Ansa oli aivan rauhassa, ei vinkumista, ei heilumista. En tiedä onko tässä nyt joku sellainen, että se ei vaan jotenkin nyt ota tosissaan sitä alkua. Pitää nyt seurailla ja ottaa etupalkalla, että saadaan onnistumisia. 

Agilityyn oli kyllä niin kiva palata tauon jälkeen, jeee =D Ohjaaja vaan oli ihaaan pihalla, mitä tää tällainen agiliitely on! Kaikkien kanssa aksailut meni hyvin, Kindakaan ei ollut unohtanut keppejä ja keskittyi hienosti rataan! Tässä vähän tämän hetkistä osaamista Kinda reenaa keppejä

Ansa hymyili näin leveästi treenien jälkeen

Nemi ja Ansa sai yksityistreenit, kun muut ryhmäläiset loistivat poissaoloillaan. Rakennettiin koutsin kanssa lyhyt rata, joka ei kuitenkaan mikään helppo ollut. Piti mm. koira ohjata puomille siten, että itse jäi sinne puomin alkupäähän ja koiran piti itsenäisesti mennä se loppuun ja sieltä ohjata puomin ali kulkevalle putkelle ja sitten vaihtaa itse vielä nopeasti puomin toiselle puolelle. Nuon vaan se vedettiin ainakin Ansan kanssa nollana (no yks rima tippui, mut esteet oikein) lopulta! Nemillä oli molemmin puolin viereisillä kentillä häiriötä, mut sekin keskittyi vain tekemiseen! Sillä oli vauhtia ja kuitenkin myös tarkkuutta, olin kyllä positiivisen yllättynyt. 
Tämänkin postauksen kirjoittamisessa tuli näköjään luova tauko ja pienet kauneusunet välissä =D Hyviä uutisia välissä myös ja kaverin kadonnut koira oli löytynyt, huh! Nyt viikonlopun viettoon, kova to do-lista onkin, joten saas nähdä, kuinka monta hommaa jää tekemättä. Adios amigos!

Meillä on uusi RTK2 ja yksi yhtä vaille!

Tovi vierähtänyt viime postauksesta. Flunssa tuli oikein rytinällä ja pari viikkoa mennyt sairastellessa =/ Nostatti ihan kuumettakin, mutta harmillisesti niin, että kahtena peräkkäisenä viikonloppuna piti sairastaa. Oli kyllä pakko jättää kaikki vähänkin aktiivisemmat tekemiset väliin (lue agilityt), mikä kyllä teki niin tiukkaa, ai ai! No jospa ensi viikolla pääsisi taas aksailemaan! Sinänsä toki hyvä juttu, että sairastelu tuli samaan aikaan Kindan juoksujen kanssa, niin meni vähän niinku kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja poissaoloilla. 
Me ollaan siis lepäilty. Ja tehty kevyesti tokoa treeniryhmän kanssa ja rally-tokoa kotona. Jotenkin vaan ollut vähän pakka sekaisin itsellä, mutta treenit ovat silti olleet erittäin mukavia.

Pysyy se hetken paikallaankin =D

Nemi ja Kinda kävivät tosiaan Rally-tokon PM-kisoissa nyt lauantaina AVO-luokassa. Mun murut veti tosi kivasti: Nemi AVO93 ja RTK2 ja Kinda AVO95 ja TP sekä PM-joukkuepronssia =) Kindan Tuomarinpalkinto oli kyllä mielestäni erittäin ansaittu ja saatesanat siihen oli aika mahtavat! Tuomari totesi kutakuinkin näin: " mietin kahden koiran välillä, kummalle TP menee ja sitten huomasin, että koirilla on sama ohjaaja. Hyvää työskentelyä ja ohjaaja selvästi tuntee koiransa ja osaa ohjata sitä (niitä)". Eli periaatteessa molemmat noista sai tuon palkinnon, se vain nyt nimettiin juuri Kindalle =) Mutta hienointa tuossa on se, että olen kyllä otettu siitä, että tuomari näkee tuon, että ohjaan koiria kuitenkin eri tavalla, yksilöinä huomioiden. Tällaisen huomion kun tekee joku ulkopuolinen, niin voi jo sanoa, että olen aikalailla päässyt yhteen tavoitteeseeni koiran koulutuksessa ja ohjaajana ja se tuntuu hyvältä! 

Ihan oikeasti se sai sen TP:n!

Onko tää jotain syötävää?

Vähän kyllä hirvitti mennä sinne, koska juuri kaksi viimeistä kriittisintä rally-toko treenikertaa jäivät väliin, kylteillä ei ehditty harjoitella lainkaan moneen viikkoon, eikä edes kisa-hallissa, kun ei käyty aksaamassa, niin ei tullut sinne lähdettyä. Olin perjantai iltana täysin sitä mieltä, että peruisin kisat, jos vaan voisin. Onneksi tuli sitten tuolloin juteltua joukkuelaisten kanssa netin välityksellä ja yhteistuumin nosteltiin koko joukkueen voitontahto ylös =D
Ja, jos nyt ihan tarkkaan miettii, niin Nemi on tehnyt kyllä hienoa seuruuta ja kontaktia kotitreeneissä. Vaikka se kuulostaakin aika häiriöttömältä, niin kotitreenillä tarkoitan juurikin lenkillä tehtävää treeniä. Meillä on siellä kyllä paljon häiriötä, kuten hernepellon antimet ja luonnonelukat. Niillä on muuten hyvä treenata houkutusta =D Sama seuraamisessa ja yksittäisten liikkeiden/kylttien suorittamisessa, koiran pitää keskittyä, vaikka joku tirppa lähtisi lentoon ihan siitä metrin päästä heinikosta. Kindan kanssa keskityttiin viimeiset hetket treenaamaan lähinnä vasempaa täyskäännöstä pysähdyksillä ja kyllä se onkin vaikea! Tai kaikki vasemman käännökset, huoh. 
Helpotus oli suuri, kun näin kisa-radan, siinä ei ollut mitään noista meidän murheenkryyneistä vain yksi vasemmalle käännös pysähdyksillä ja Nemin kannalta haastava houkutus, jossa joku purkki (ruokaa?). Lisäksi rata päättyi siten, että houkutus oli siinä heti edessä. Tokihan olin jättänyt myös peruuttamis-liikkeen harjoittelematta, "kun ne osaa sen" ja hätäpäissäni sitten ennen suorituksia vielä kokeilin sitä!

Kisarata

Kerrankin uskalsin antaa jonkun kuvata rally-tokoa ja tässäpä molempien radat:

Kindan rata Nemin rata . Pakko mainita, että tuossa kun latasin noita videoita, oli pakko tarkistaa, miltä Nemin rata näytti. Kindan kohdalla yleensä on jo radallakin se tunne, että menee hyvin, koska se nyt aina täpsyttelee innokkaasti mukana =) Mutta Nemin kanssa tulee hetkittäistä ahdistusta ja sellainen olo, että joku kohta meni ihan huonosti. Niinkuin oli tälläkin radalla, mutta pakko myöntää, ei tuo nyt ollenkaan näyttänyt huonolta Neminkään kohdalla! Ihan se oli mukana ja nuo muutamat kohdat, joissa se menetti kontaktin, tuntui radalla ikuisuudelta, mutta tosiasiassahan ne olikin ihan muutaman sekunnin pudotuksia. Pitäisi vaan enemmän kuvailla ja saada sitä kautta itsevarmuutta tekemiseen.  

Päätön pieni pihakoira lempipuuhassaan, aarteita etsimässä! 

Koska pitää muistaa relata kisaamisen lomassa!

Ansan kanssa käytiin myös tokoilemassa, siis korkkaamassa VOI-luokka. Se nyt ei mennyt mitenkään erityisemmin. Sitä ennen ehdittiin käydä myös tokon kisatreenit, jotka ainakin omasta mielestä menivät noin fiiliksen kannalta paremmin. Ei meillä edes ollut tarkoitus mennä näihin toko-kokeisiin, koska tosiaan nuo RT-kisat olivat samana päivänä. Mutta koska tiesin, että RT-kisat alkaa vasta klo: 13, niin tottahan sitä piti kysellä, josko VOI-luokka voisi olla heti ensimmäisenä aamulla, jolloin ehtisin hyvin käydä siinä =D Joo, hullu mikä hullu =D Ihana koetoimari Maija sitten järkkäskin niin, että VOI ekana ja vielä paikkis ekana ja meidän vuoro heti alkupäässä! 
Koe meni itsessään ihan ok. Tuomari oli tiukka ja tarkka ja varmaankin ihan aiheesta rokotti. Oikeastaan eniten vaikutti kokeessa se, että itse jostain syystä jännitin aivan hirveästi. Joku kysyikin multa, että mitä siinä jännitin. Niin, en tiedä, ehkä se oli enemmän just sitä, kun on uusi luokka ja uudet liikkeet ja se, että ITSELLÄ ei ole varmuutta siitä, miten ne liikkeet kuuluu mennä. Koirahan osaa ne, suurimman osan ainakin ihan hyvin. Omalla jännitykselläni sain Ansankin jännittymään ja tekeminen oli vähän hankalaa. Ei kuitenkaan esim. lähtenyt kehästä, niinkuin on joskus muinoin tehnyt sijaistoimintona mua rauhoittaakseen. Kaikista muista taisi tulla pisteitä, paitsi ruutu ja kaukot meni nollille. Kaukoissa Ansa tuli eteenpäin ja yksi vaihto piti kaksoiskäskyttää. Ruutuun Ansa meni tooosi hitaasti ja pysähtyi lähes ruudun etunauhalle. Olisi varmaan pysähtynyt ilman mun käskytystänikin siihen, mutta osittain myös omaa vikaa, kun sanoin käskyn hitusen liian aikaisin. Eikä korjannut, vaikka yritin ja niin ne tassut tuli yli. Noh, ehkä ensi kokeessa eri meininki, jos en vaikka itse tutise niin paljoa =D Se ensi koe onkin sitten jo viikon päästä! En yleensä todellakaan näin usein mene kokeeseen, mutta tuon ensi viikon kokeen olin ilmonnut jo kauan sitten ja tämä eilisen koe tuli vähän yllätys-momenttina tähän väliin. Onhan tässä taas viikko aikaa treenata ja saada oma jännitys kuriin! Tänään otinkin pienen setin kaukoja, luoksetulon stoppia ja seuraamista ja niin se Ansa vaan teki aivan eri asenteella, kun olin itse normaali. Pitää vielä myöhemmin katsella Ansan video, uskaltaako sitä laittaa julkiseen levitykseen, nyt ei vielä pysty =D 

Ansa tarkkailee, jos näkyisi jotain jahdattavaa

Välillä pitää kuitenkin vähän piehtaroida!

Tänään käytiin vielä tuon eilisen rally-toko tuomarin koulutuksessa. Tykkäsin kyllä, mukava kouluttaja ja osaa lukea koirakkoja. Tuosta koulutuksesta voisin jossain vaiheessa tehdä ihan toisen postauksen. Nyt jäädään vielä jännittämään, miten käy, mahtuuko meidän seuran SM-joukkue sinne kisohin! Tämän hetkisillä fiiliksillä sinne olisi kyllä tosi hienoa päästä, joten peukut pystyyn sen suhteen!

Hyvä treeni, parempi mieli

Viime postauksessa ihmettelin suurta väsymystä ja paljastuihan se syy. Flunssaahan se pukkas. Lauantai meni täysin nukkuessa kuumeessa, mutta se nyt ei hirveästi lopulta harmittanut, kun oli vähän myrskyisää, eikä ulkona voinut olla. Ei onneksi mitään suurempia sähkökatkoja tullut tai puita kaatunut tai mitään muuta. Sunnuntain kisoja pitikin sitten jännätä, onko aamulla kuumetta vai ei. No, ei ollut ja kurkkukipukin oli haihtunut, joten uskaltauduin lähtemään. Ei se nyt maailman paras fiilis silti ollut, mutta koska kisat oli lähituntumassa, uskalsin lähteä. Yllättävän hyvin myös jaksoin radat mennä. 

Taas jotain mielenkiintoista tuolla

Ansa meni siis kaksi rataa. Radat oli kaikki toosi vaikeita, siis oikeastaan kaikki kisaajat tuota tuskaili. Siinä mielessä oli kiva päästä vähän kokeilemaan rajoja =) Ensimmäinen rata meni Ansalla ihan kivasti, kepeiltä tuli oma moka, kun ihan sekunnin sadasosan lähdin liian aikaisin liikkumaan ja Ansa jätti viimeisen keppivälin menemättä. Muuten selvitettiin kaikki radan kiemurat, noh, ei ehkä kovin kauniisti, mutta selvitettiin kumminkin. Lopussa varmaankin hukkasin koiran, koska Ansa paineli toiseksi viimeiseltä putkelta suoraan edessä näkyvälle hypylle, eikä vähän viistossa olevalle muurille. Vitonen siitä olisi korkeintaan tullut, joten eipä tuo nyt kirpaissut. Toisella radalla Ansa varasti aika törkeästi!! Ei ole sitä tehnyt pitkään aikaan ja olin vähän hölmistynyt itse. Järkevintähän olisi ollut palauttaa koira lähtöön tai lähteä kokonaan radalta, mutta siinä, kun päätös piti tehdä nopeasti, päätin jatkaa rataa. Syystä että halusin kokeilla rataa, koska se oli äärimmäisen haastava. Eihän siitä mitään tullut, mutta tulipa kokeiltua. Keppikulma oli jälkimmäisellä radalla tosi vaikea, meidän hankalin ja olin ajatellut, että siihen se kosahtaa viimeistään ja näin se menikin. Pitää ottaa tuo keppikulma jälleen treeni-kohteeksi. Vaikka juurihan me taidettiin tuota muutama viikko sitten treenata, mutta ei se yksittäinen kerta kovasti oppia tuo. 
Ansa rata 1.
Ansa rata 2. 
Radalta päästyä otettiin vielä paikalla pysymistä ihan radan tuntumassa ja sain muistuteltua Ansa-koiralle, mitä se paikallaan odottelu tarkoittaa. Itselle ei jäänyt kuitenkaan sellainen olo, että tästä tulee nyt tapa, että aina lähdetään lähdöstä, se oli vain joku yksittäinen hairahdus, näin uskon. 

Hieno pieni VOI-luokkalainen!

Tokossa Ansa hoiti homman sen sijaan hienosti kotiin molemmissa ryhmätreeneissä! Se oli aivan super-hieno! Tehtiin liikkuroituna ja ketjutettuna liikkeitä molemmilla kerroilla ja ensinnäkin liikkeiden välit meni hyvin ja toiseksi ne liikkeetkin menivät hyvin. 
Alkuviikon treeneissä taisin ottaa ohjattua, seuraamista, zetan ja kaukot. Toisella kierroksella otettiin vielä tunnari ja ruutu, jotka myös meni ihan nappiin, ei tarvinnut alkaa hinkkaamaan. Loppuun otettiin vielä paikkista muutama kerta, mitä ei olla kisamaisesti otettu pitkään aikaan. Kentällä lenteli vähän hyttysiä ja ne oli kaiketi Ansan kimpussa, koska molemmissa paikkiksissa Ansa rapsutteli itseään ja toisessa Ansa nousi istumaan ja meni heti takaisin makuulle. Liikkuri myöhemmin kommentoi Ansan näyttäneen juuri siltä, että ne ötökät vaan vaivasi, mutta selkeästi Ansa tiesi, että ei tästä liikkua saa. Loppuviikon ryhmätreeneissä tekeminen oli myös hienoa. Paikkiksessa meni lonkalleen. Luulen syyn olevan huono alku, ei oikein keskity jättäessä. Sitä otettiin sitten muutama toisto erikseen ja muistuihan sekin mieleen. Näissä treeneissä onnistui erityisesti kaukot; kisamatkalta kaikki vaihdot sujui ja eteni ehkä max.10cm, huikeeta! Ohjatussa kapula oli ruudun edessä ja Ansa meinasi hairahtua ruutuun, meni ehkä metrin ohi kapulasta, mutta teki sitten uukkarin takaisin. Pitää alkaa enemmän ottaa häiriötekijöitä mukaan treeneihin, kun liikkeet näköjään on hallussa suurin piirtein. Hienoa, olen tyytyväinen Ansan tokoiluun =) 

Emmää mitään hölmöä oo tehny =D

Aksan viikkotreenit jäikin sitten väliin, kun flunssa siirtyi tähän vaiheeseen, jossa yskitään keuhkoja pihalle ja pää on täynnä räkää. Ei vaan nyt mamma kyennyt juoksemaan. Käytiin poistamassa aksa-tauko harmitusta sänkipellolla juoksemisella ja kyllä se harmitus siellä haihtui, kun näki kuinka koirat nautti juosta siellä =)    
Nemi kävi yrittämässä kisoissa yhtä rataa. Nimenomaan yrittämässä =D Rata meni kutakuinkin niin, että kahden hypyn jälkeen näkyi suoraan putki, mutta hypyiltä pitikin kääntyä toiseen suuntaan kolmannelle hypylle. Nemi lähti erittäin vauhdikkaasti liikkeelle ja paineli suoraan sinne putkeen, vaikka kuinka kiljuin =D Nemille tuli joku vauhdin hurmaa-kohtaus ja se kävi vähän juoksemassa ympäri kenttää hetken, kunnes malttoi palata radalle. Päästiinkin radalla tosi hyvällä vauhdilla puoleen väliin kepeille asti. Kepeillä pakka hajosi lopullisesti, kun siellä oli joku haju maassa ja Nemi jäi siihen kiinni. Ei auttanut edes yrittää uudestaan keppejä, sama homma, samaan kohtaan stoppasi. Siinä kyllä joku muukin koira ennen Nemiä jäi jumittamaan, joten joku hyvä haisu siellä sitten oli. Siinä kohtaa päätin poistua radalta, koska rata oli jo HYL ja Nemiä ei enää saanut keskittymään. Joskus se menee vaan näin. Positiivista tässä radassa oli, että Nemillä oli tällä kertaa oikeasti hyvä vauhti, siis niissä pätkissä, jotka saatiin kunnialla suoritettua! Vielä kun saisi vauhdin JA keskittymisen samaan pakettiin, niin hyvä tulee! 
Nemin kanssa ollaan rally-tokoiltu lenkkitreeninä. Ratatreeni jäi tosiaan väliin sairastelun takia, mikä hitusen harmitti, koska Nemi tarvitsisi häiriötreeniä.
Kindalla on ollut pää pöpperöllä juoksujen takia. Ei oikein neiti keskity. Ollaan treeneissä tehty lähinnä jääviä. Niissä onkin sitten ongelmaa...Ei vaan onnistu se, että kierrän taakse. Etupalkalla sain lopulta muutaman onnistumisen. Tällä hetkellä myös kaikki jäävätkin menee sekaisin ja neiti Kinnunen tekee mitä sattuu. 

Kaverikuva <3

Täytyy kyllä todeta, että pienelle ihmiselle on vaan vaikeaa olla aloillaan ja parannella itseään. Kun ei ole tottunut olemaan vaan ja kun ei oikein ole jaksanut edes koulutehtäviin keskittyä, kun on veto niin pois. Tuntuu niinkuin aikaa suorastaan hukkaisi =D Ylpeä olen kyllä itsestäni, että olen silti malttanut levätä! Ehkä sitä iän karttuessa tulee vähän järkeäkin päähän ;) 
Sellaista meidän rauhaan kuluneen viikon aikana, loppuviimein oikeinkin kivoja reenejä ja tekemisiä! Tästä on hyvä suunnata pian taas alkavaan viikonloppuun!