Rally-tokon VOI-luokan korkkaus

Noin se on korkattu Kindan kanssa rally-tokon VOI-luokka! Huh! Ei se nyt ihan putkeen mennyt, rata oli meille ainakin tosi hankala. Olipa siinä sellainen kylttikin, mikä on mennyt kyllä täyysin ohi...Ja minä oon mielestäni niin tarkkaan kaikki kyltit kahlannut läpi ja kaikki mahdolliset variaatiot treenannut, mutta niimpä vaan en ole. Se kyltti kyllä meni yllättäen ihan ilman sanomista. Mutta radassa oli paljon oikean puolen seuraamista, vieläpä spiraali juosten oikealla ja siis tämähän on jäänyt treenaamatta, siis oikean puolen juoksu. Höh. Lisäksi radalla oli oikealla puolella seuruusta molemmat täyskäännös sekä oikealle että vasemmalle. Näistä jo alkuunsa tuo oikealle kääntyminen on ollut tosi haastava ja tuota oikean puolen molempien täyskäännöstä vasempaankaan ei olla kovin ahkerasti treenattu. Joten, odotettavissa oli jo alkuunsa, että haasteita riittää ja lopputulos ei ehkä ole kaikkein parhain. Ei siis saatu hyväksyttyä tulosta ja radalla ollessa oli sellainen olo, että tämä on aivan hirveätä, mutta videolta se ei todellakaan pahalta näyttänyt. Osa oli ihan täysin omia mokia, olisin voinut esim. yrittää uusia, mutta koska mulla ei ollut varmuutta, että ne uusiessakaan onnistuisivat, niin en edes lähtenyt uusimaan. Olisi ehkä kannattanut, mutta toisaalta turha sitä nyt jälkikäteen on surkutella, tää oli nyt hyvä kokemus VOI-maailmaan.
  

Tällainen rata 

Ja tässä se itse ratasuoritus:  
Kindan eka VOI rally-toko (kuvaajana toimi Jussi K.)

Mulla meni vähän pasmat sekaisin, kun jouduin uusimaan heti ekan kyltin, eli pyörähdyksen. Kinda sen kyllä osaa, mutta seurasi niin tiiviisti, että ei lähtenyt pyörähtämään ja siitä hämmentyneenä, kun minä aloin yhtäkkiä jotain touhuta, Kinda alkoi nuuskia. Sen jälkeen olikin heti puolenvaihto ja meinasin unohtaa alkaa juosta, jonka tajusin vasta siellä juostessa, mutta en uskaltanut alkaa uusia, koska se koko spiraali ja juoksu ja oikea puoli oli niin hankalaa, että tuskin olisi yhtään paremmin mennyt. Sen jälkeen vaan päässä pyöri, että tää on ihan hirveää ja tuntuu hirveältä, joten menin vaan. Yllättävää kyllä vain toinen samaan suuntaan täyskäännöksistä meni kympiksi. Oma moka oli sitten taas se, että en nähnyt, että yksi istuminen jäi väliin kyltillä nro 13, sekin on meille ihan perusjuttu kuitenkin. Noh, ei se nyt olisi sitä koko hommaa pelastanut enää, mutta jatkossa jos tarkistaisi, että koira on istunut silloin, kun pitää =D Käytösruutu sujui hienosti, Kindalla ei ollut ajatustakaan nousta makuulta mihinkään, mikä oli huippua. Myös peruutukseen olen tyytyväinen, vaikka se vähän vino olikin, koska siinä olisi voinut tulla istumiset alkuun ja loppuun ja se olisi voinut olla huomattavasti vinompi, nyt se oli sellainen meidän treenaamiseen nähden hyvä. 

Kaverikuva <3

Radan jälkeen oli sellainen olo, että ei me osata mitään ja oon ihan huono jajaja...Mutta videon nähtyäni helpotti, koska olihan siinä nyt monta hyvää kohtaa ja pääasiassa Kinda teki kyllä omalla tasollaan, minä sen sijaan voisin vähän jatkossa ryhdistäytyä ja keskittyä paremmin, vaikka joku pikku virhe tulisikin. Hieno, pieni Kinda kuitenkin teki superisti, ehkä vähän vaan ihmetteli, miksi mamma on niin omituinen. Nyt voi jatkossa keskittyä treenaamaan kaikki liikkeet puhtaammin ja panostaa siihen oikean puolen seuruuseen, niin ja vielä kertaalleen katsoa läpi KAIKKI kyltit, jotta kaikki tulee treenattua. Tästä on hyvä jatkaa =)  

Joskus me harrastellaan agilityäkin

Kerrotaas välillä agility-kuulumisia, kun viime postaus oli vain tokoa ja rally-tokoa. Agilityssä on tällä hetkellä myös jonkinlainen seesteinen kausi ja toisaalta vähän toiveikaskin kausi meneillään. Ollaan käyty oman seuran kisoissa Kindan ja Ansan kanssa nyt joulukuussa ja tammikuussa. Siinä välissä ehti olla joulutaukoa muutama viikko ja vähän ehti aksailu-fiilikset kadota. En ole nyt ottanut omatoimitreeni-oikeutta, koska en olisi ehtinyt aksailemaan treenien ulkopuolella. Pitäisi nyt keväällä varmaan ottaa, koska meiltähän jäi yksi treeni-ilta pois, kun Nemin aksailut loppui. Kyllä se myös näkyy, lähinnä ehkä siinä, että itsellä on vähän motivaatio hukassa ja sitten siinä, että etenkin Ansa käy ihan kierroksilla treeneissä. Vaikka sen kanssa kuitenkin treenaillaan muuten mun ajatuksen mukaan melko paljonkin viikossa eri lajeja. 

Löytyi joku vanha kuva syksyltä, siis tää koirahan näyttää ihan pihikseltä!

Mihin tuo kaikki massa on kadonnut? Nyt se näyttää aliravitulta luurangolta lähinnä. 

Kisat ovat siis menneet ihan jees. Kindan kanssa on vielä vähän hakusessa kisa-tilanteet. Kinda innostuu vähän liikaa isosta kentästä ja kisa-fiiliksestä ja meinaa lähteä koko ajan lapasesta. Yllättävää on kyllä, että se kuitenkin on kyennyt palaamaan takaisin radalle, jos onkin hairaantunut ihmettelemään jotain rataan kuulumatonta. Se on siis positiivista. Kindan kanssa on myös hienoa, että se oikeasti tuntuu kuuntelevankin, mutta monessa kohtaa vauhti on vaan niin suuri, että ei ehdi esim. kääntyä riittävän ajoissa. Se myös lukee tosi vahvasti mua ja pienikin virhe, katse väärään suuntaa, jalka väärään suuntaan, käsi väärään suuntaan tai ajatus väärässä kohdassa, niin meni jo. Mä tarvisin sen kanssa huomattavasti nopeampaa reagointia ja ohjausta aiemmin. Haistelu on myös ollut ongelmana, huoh! Oon ihan kypsänä siihen. Se ehkä liittyy siihen juoksujen lähenemiseen ja osittain varmaan siihen, että on joissain kohdin epävarmuutta ja osittain myös siihen, että neiti nyt vaan tykkää käyttää sitä nenäänsä! Kindasta olisi kyllä tullut ihan super pelastuskoira, kun niitäkin juttuja jossain vaiheessa mietin. Mutta annetaan nyt Kindan emän hoitaa nuo pelastuskoira-jutut ja koitetaan me keskittyä muihin lajeihin. Meillä ei vain aika riittäisi noihin pelastuskoira-juttuihin, vaikka ne mua itseäkin kiinnostaisi kovasti. Ollaan nyt vuoden alusta treenien jatkuessa keskitytty Kindan kanssa hyvän mielen treeneihin ja reippaaseen tekemiseen. Siinä on tullut kyllä huima muutos jo =) Ollaan alettu nyt käyttämään sitä lelupalkkaa, vaikka oon sitä vältellyt, koska usein menee puolet treeniajasta siihen, että toivon, että lelu palautuisi takaisin ja pääsisi jatkamaan. Koska se pallo alkaa jo palautua, ollaan koitettu myös muilla leluilla treenin lopuksi ja joo-o, kyllä se jo sieltä paremmin palautuu, mutta muiden lelujen kanssa selkeästi kunniakierrokset kestää vähän kauemmin. Pallon avulla ollaan jo saatu keppeihin nopeutta ja haistelut minimiin. On tehty joko apparin palkkaamana tai sitten itse näyttänyt palloa ja sitten menty. Ei montaa toistoa tarvinnut, että Kinda hoksasi idean. Näistä onnistumisista innostuneena motivaatio on agilitynkin suhteen taas kasvanut. Kindan kisoista vielä sen verran, että sekä joulu- että tammikuun kisoissa radat ovat olleet tosi haastavia ykkös-luokan radoiksi. Molemmissa kisoissa on ollut tuomarinharjoittelija ja radat sen mukaisia. Täytyy sanoa, että jopa Ansan kanssa niillä radoilla olisi ollut haastetta, saati sitten näin kokemattoman koiran kanssa. 
Tässä Kinda ratoja: 
Kindan ihan eka startti
Kindan toka startti

Kindan eka hyppäri joulukuu -16

Ja sitten vielä tammikuun kisavideot: 
Kinda tammikuun -17 kisat
Kindan toka rata tammikuu -17
Kindan kisat tammikuu -17

Ansan kanssa kisat ovat menneet perinteiseen tapaan. Kaksi rataa vähintään hyllytellään aina, koska keskittyminen on jossain muualla ja kierrokset tapissa ja esteet vaan paukkuu. Mutta kaikissa viime kuukausien kisoissa on tainnut tulla se yksi hieno rata, jossa ollaan täysin samalla radalla, mutta se yksi rima aina tippuu =/ Noh, ei saa lannistua tästäkään, koska jo se on saavutus, että pystytään kisatilanteessa noin hyvään tekemiseen, etenkin kun treenimäärä ei päätä huimaa ja ongelma on aina ollut se kisatilanteen kiihtyneisyys. Ansan tekeminen on pääasiassa muuten ihan nättiä ja vauhtia riittää, ongelma on enemmänkin se, että ohjaaja ohjailee miten sattuu välillä. Mutta on tää ohjaajakin jo alkanut liikkua paremmin, joten josko se siitä. Lähdöissä pysyminen on myös parantunut huimasti ja se on hienoa. Nyt on sellainen olo, että me ollaan samanvertaisia niiden muiden kolmos-luokan koirakoiden kanssa, eikä enää olla vaan tuurilla sinne päässeitä. Tämä on hieno tunne myös, että ei ole se oma fiilis sellainen epätoivoinen tai häpeilevä, "ei me mitään osata"-meiningillä, vaan mä voin olla ylpeä siitä, että kyllä me jotain osataankin ja ollaan ihan syystäkin siellä kolmosissa, eikä vain hyvän tuurin johdosta. 
Tässä muutama Ansan kisarata, niitä onnistuneimpia suorituksia: 
Ansa marraskuun kisoissa
Ansa aksaa joulukuussa

Nemin agilityt tosiaan jäi sen spondarin vuoksi. Harmittihan se, että piti se aksa jättää, koska Nemin kanssa meillä tuli mieletöntä kehitystä lyhyessä ajassa ja useimmiten treenien jälkeen vaan hymyilytti. Kuinka tuosta hitaasta Nemi-koirasesta löytyy potkua, siinäs saitte epäilijät. Mut aika aikaansa kutakin. Nemi voi kuitenkin nyt hyvin, ei ole ontunut sen spondarin diagnosoinnin jälkeen, kun oli kipulääkekuurilla. Eikä ole sen jälkeen tarvinnut kipulääkettä. Kyllä sitä tulee koko ajan seurattua lenkillä, miten se askeltaa. Harmittavaa vaan, kun lähes koko talvi on ollut tosi liukasta, eikä meidän huudeilla kyllä hiekoitusta näy =/ Hyvä, että itse pysyy pystyssä, kun on täysin peilijäätä välillä tiet. Eikä oikein tienpientareellakaan pysty kävelemään, koska ne ovat niin epätasaista pellon reunaa, että nilkan nyrjähtäminen on ollut monesti lähellä. Onneksi on sentää icebugit <3 Tänään pitkästä aikaa ehdittiin valoisaan aikaan pitkälle lenkille ja Nemi pääsi myös vapaanakin hillumaan. Ei lähtenyt onneksi revittelemään, vaan kuljeksi rauhaksiin ja otettiin vähän rally-tokoakin lenkin lomassa. Nemi selvästi oli innoissaan, kun sai vähän vapauttakin ja hienosti muuten pysyi, eikä ollut meininkiäkään lähteä törttöilemään omiaan =)

Nemi näyttää kieltä =D

Fiilistelyä Nemin kanssa

Tuli tähän nyt siis vähän muutakin kuin agility-höpinää, mutta ei se haittaa. Ei sitä aina voi pysyä ruodussa =D 
Agilityn osalta helmikuun kisat menee Kindalta ohi, koska meikäläinen taitaa istua koulun penkillä. Höh, mut toisaalta saadaan nyt hetki hengähtää ja oikeesti treenaa sitä motivaatiota kokonaisuudessaan. Ansan kanssa varmaankin kisaillaan helmikuussakin. Mut noin pääpiirteissään, agilityssä tavoitellaan nyt hyvää fiilistä ja tekemistä, sitä samalla radalla olemista kummankin kiitäjän kanssa. 
Ainiin! Juuri kun viime postauksessa tuskailin Ansan kierto-nouto-hyppy-liikettä ja kapuloihin jumittumista, niin eikös se sitten eilen mennyt ihan täydellisesti. Ehdin apparille sanoa, että nää kapulat on se ongelma. Kapulat saatiin tyyliin kolmannella toistolla siirtää lähes koiran kulkuväylälle kohti merkkiä ja silti niistä mentiin suoraan yli merkille!! Tästä innostuin ja kokeilin liikettä ihan kokonaisena ja jestas sentään, Ansahan vetäisi koko liikkeen kiertoineen, pysähtymisineen, kapulan ottamisineen ja hypyn kautta mun luo =) Appari vaan ihmetteli, että missä se ongelma on... =D On se hienoa, kun koira oppii viikossa liikkeen ja jopa treenaamatta =D 

Toko-juttuja ja vähän rally-tokoakin

Oliskos aika välillä päivittää kuulumisia? Joo, olis! 
Täällä mennään nyt vähän suvantovaiheessa treenailujen suhteen. Toko-motivaatio on ollut ajoittain vähän hukassa, syystä että aika on niin kortilla, että ei oikein ehtisi treenata. Siis motivaatiota olisi muuten kyllä. Nyt alkaa näyttää siltä, että ehkä pikkuhiljaa aikaakin löytyy lisää treenaamiselle tai sitten elättelen vain toiveita =D Pitänee päivitellä aksa-kuulumisia vielä ihan erillisessä postauksessaan, koska näistäkin pohdinnoista luultavasti tulee pitkä sepustus. 

Istukaa ja poseeratkaa. Äly ja Väläys. K & A. 

Kindan osalta tokoilut sujuu ihan ok. Ollaan löydetty vähän uutta virtaa palkkaamiseen, mikä on niin siistiä! Tuo koirahan rakastaa leluilla leikkimistä ja minä rakastan sitä, että mulla on lelupalkkautuva koira! Ongelmana on ollut se, että leluahan ei missään nimessä palauteta, vaan sillä lähdetään rallattelemaan ympäri kenttää kahdeksikkoa. Kun se on niin kivaa. Se on vaan vähän haastavaa päästää rallattamaan, kun kentällä on vähintään yksi tai kaksi muutakin koiraa. Pitää kuitenkin varoa, että ei kellekään toiselle koiralle herää vaikka saalisviettiä, meidänkin tokoilijoissa on nuoria ja saalisviettisiä koiria mukana. Nyt kuitenkin on joku pieni muutos tapahtunut, kun yksi kaunis kerta kisojen jälkeen syötiin meidän I-tulos herkkuja ja hain Kindan halliin ja päästin valloilleen. Hallilla sattui olemaan joltain jäänyt pallo, jota heittelin samalla Kindalle ja kappas, se alkoi palauttelemaan sitä mulle =) Tästä innostuneena kokeilin seuraavallakin kerralla palloa ja jälleen sitä palauteltiin, noo, ehkä pienet rundit ensin, mutta palauteltiin kuitenkin. Kokeilin myös muita leluja, mutta niitä ei sitten palautettukaan. Kunnes eilen aksa-treeneissä heittelin muitakin leluja ja niitäkin alettiin palauttamaan! Uujeah! Jos tämä kehitys jatkuu, meidän treenaaminen siirtyy aivan uusille leveleille!

Pieni koira, suuret palkinnot! Eka AVO-kisa, I-tulos, 280,5p ja luokkavoitto.

Tokat AVO-kisat, I-tulos, 275p. ja 3.sija!

Kinda on siis käynyt kahdet tokon AVOn kisat marraskuussa ja tammikuussa, saaden molemmista hyvän I-tuloksen. Liikkeistä oikeastaan jäävät (erityisesti istuminen) sekä ruutu ja merkin kierto, ovat olleet vähän epävarmoja. Kinda kyllä osaa ne kaikki, mutta esim. ruutuun mennään välillä hyvin varmana, välillä liian lujaa ja yli ja välillä siellä haistellaan. Viime kokeessa Kinda ei luultavasti erottanut ruutua kunnolla ja meni kummallisesti ruudun sivusta sisään, alkoi haistella ja käveli muutaman askeleen liian pitkälle ja oli ruutunauhalla. Pitäisi ottaa nyt asiaksi opettaa ruudun korjaaminen, se helpottaisi, jos joku kämmi käy. Jäävissä Kinda menee varmimmin maahan menon. Mutta seisomisesta ja istumisesta arpoo yleensä seisomisen ja jos on vähänkään epävarma, alkaa ennakoida ja pysähtyy seisomaan. Merkin kierrossa välillä mennään hienosti ja välillä unohdutaan haistelemaan merkille. Haistelu on nyt muutenkin ollut vähän liiallista, koko ajan pitää kieltää siitä ja se taas laskee heti virettä. Molemmat kokeet on olleet siten, että kaikki liikkeet on olleet putkeen, mikä on kyllä tosi pitkä suoritus ajallisesti. Siinä saa tosissaan yrittää pitää virettä yllä ja viimeisimmässä kokeessa mielestäni tämä vähän näkyi ja Kinda oli vähän jähmeä paikoitellen. On siinä varmasti myös paljon vikaa siinä, että palkkaamattomuus-treeniä ei olla juurikaan tehty. Ollaan vaan pääasiassa jankattu noita jääviä, ruutua ja merkin kiertoa. Osaltaan vaikuttaa ehkä ainakin tähän haisteluun tulevat juoksut, oireista päätellen. Nyt on aivan ihanaa, kun on päästy tekemään muutakin kuin noita samoja, on yritetty vetää sellaisia hyvän mielen treenejä uusia juttuja kokeillen =) Ollaan kokeiltu vähän hyppy-noutoa, VOI:n kaukoja, ohjattua noutoa ja tunnaria. Osa ihan hyvällä alulla, osa vielä täysin kesken. 
Tässä vielä linkit Kindan koe-videoihin: 
Kinda AVO marraskuu 2016
Kinda AVO tammikuu 2017

Ansan osalta toko-motivaatio on ollut todella nollassa. Siitä syystä, että se paikkis alkoi rakoilla niin pahasti. Sen takia muu treenaaminenkin on ollut sellaista höttö-treeniä, ei mitään tavoitteellisuutta. Onneksi on ihanat treeni-kaverit, joiden kanssa on yhdessä pähkäilty paikkiksen korjaamista <3 Ja ilmeisesti ollaan jotain saatu yhteistuumin aikaiseksi, koska nyt on pientä edistystä alkanut näkyä =) Tällä hetkellä paikkis sujuu siten, että jättäessä Ansa haistelee, mistä pyrin ehtiä kieltämään heti ja on selkeästi rauhallisemmin paikallaan, ei kuikuile naapurikoiria tai liikkuria ja aloita sitä mahdotonta hännän vispaamista. Nyt on saatu aikaan se mielentila, että Ansa selvästi välttelee viereisiä koiria ja liikkuria. Ollaan siis tehty äärimmäistä häiriötä Ansalle: laitettu aivan viereen tai eteen toinen koira, välillä liikkuri tekee vaikeaa häiriötä, esim. menee makuulle Ansan viereen tai muuta vastaavaa. Alkuun jouduin palaamaan piilosta korjaamaan, sitten pikku hiljaa riitti, että piilosta muistutan, ettei tuo ole sallittua. Viimeksi en tainnut piilostakaan sanoa, vaan vain sen kerran jättäessä. Ehkä tämä tästä siis. Muutenhan ne liikkeet on periaatteessa kunnossa, paitsi kaukot on vielä epävarmat ja etenevät. Nouto-liikkeissä Ansalla nousee kierrokset ja epä-Ansamaisesti vinkuu liikkeelle lähtiessä ja kapuloita palauttaessa pureksii niitä, joskin lopettaa pureskelun kieltäessä. Tätä ollaankin nyt treenailtu, että rauhoitetaan tilanne ennen kuin kapuloille lähdetään tai ennen kuin siitä mihinkään liikutaan. Tässä ei kylläkään mitään mainittavaa edistystä ole tapahtunut =D Ollaan välillä tehty EVL:n kierto-hyppy-noutoa ja siinäkin suurin ongelma on se kapuloiden ohittaminen, niin mielellään kapula haettaisiin, ennemmin kuin mentäisiin kiertämään merkkiä. EVL ei nyt ole kuitenkaan missään lähitulevaisuudessa edessä, mutta tämä liike tulee tuottamaan hankaluuksia, joten sitä on ihan hyvä treenailla jo nyt ja ainakin tulee välillä muutakin kuin pelkkiä perus-juttuja. 

I-tulos tarjoilut meidän ryhmän kolmen koirakon osalta: suklaakakkua 

kermavaahdolla ja vadelmilla, tonnikalapiirakkaa ja limukkaa, namskis =) 

Rally-tokoilut on jääneet vähän vähemmälle, mutta nyt pitää tai pitäisi sitäkin treenata, koska jossain mielenhäiriössä ilmoitin Kindan tosiaan VOI-kisaan. Joka on nyt sunnuntaina =/ Kyltit on kutakuinkin ehkä hanskassa, eniten tuottaa varmaankin vaikeuksia "molemmat käännös oikeaan"-kyltti oikean puolen seuruusta tehtynä. Oikean puolen seuruuta pitäisi vahvistaa myös, mutta se menettelee. Niin ja "istu, käännös oikeaan, istu"-kyltti oikean puolen seuruusta on myös aivan toivoton. Nämä ei vaan osaa oikealla puolella kääntyä. Peruutus onnistuu melko hyvin Kindalla, tosin vaarana on, että ehtii istahtaa peruuttamaan lähtiessä. Käytösruudun paikallaan olot Kindan pitäisi paikallaolon osalta onnistua, mutta kynnykseksi saattaa muodostua se, että siinä paikalla pitää olla mun vieressä/edessä. Kun yleensä siitä lähdetään vaikka liikkeelle. Pitää vaan muistaa toistaa käskyä ja kehua riittävästi, jos sitten pysyisi. 
Nemillä rally-tokossa on oikeastaan samat ongelmat, tosin peruutus on vielä täysin kesken Nemillä. Viimeksi kyllä hoksasin, että Nemihän osaa peruuta-käskyn, kun nyt olen yrittänyt seuraa-käskyllä =D Nemin kanssa en ehkä uskalla enää kokeisiin mennä, niin ei olla kyllä treenattukaan kovin tavoitteellisesti. Pitäisi varmaan, jos sitten vielä kokeisiin uskaltautuisi. Pitää alkaa treenata sillä ajatuksella. 

Meidän uuden vuoden aatto sujui tällaisissa merkeissä =) 

Lenkki-räpsy Nemistä, neiti Hessu Hoposta, yhtä hömelö =D

Pakko laittaa yksi linkki vielä, koska näköjään kuvien napsiminen on kovin heikkoa ollut, mutta tällainen pikku pätkä löytyi jostain loppuvuoden treeneistä: Nemi-koira reenaa rallya

Muuten meidän arki onkin ollut pelkkää lenkillä liukastelua, kotona möllöttämistä tai treeneissä piipahtelua. Tämä tammikuu on kyllä ollut tosi synkkää ja raskasta aikaa, johtuen ehkä tavattomasta kiireestä ja siitä, ettei juurikaan ole ollut lunta ja on ollut todella pimeää ja olipa tuossa jokunen kunnon paukkupakkanenkin. Nyt on viime päivinä alkanut jo näkyä päivän piteneminen ja mieli kirkastunut samaa tahtia =) Mulla on viime päivät soinut päässä Robinin "Tää on parasta just nyt" ja niinhän se on. Se biisi ehkä kuvaa omia ajatuksia monessakin suhteessa parhaiten tällä hetkellä. 
Ensi kuussa onkin sitten luvassa kaksi agility-koulutusta ja nuorten koirien tokoringin koulutus. Ensi kuussa alkavat myös tämän vuoden SM-kisojen treenit. Saapa nähdä, päästäänkö joukkueeseen. Ainakin treeneissä tullaan käymään, sieltä varmasti monta uutta oppia tullaan taas saamaan. Odottavilla mielillä siis tulevaan kevättalveen =)
  

Vähän mennyttä ja tulevaa

Joulu vietetty ja vedetty vatsa täyteen kinkkua ja muuta joulusapuskaa ja elukat saaneet paaaljon luita ja muuta herkkua! Nyt alkaisi varmaan olla aika tehdä jonkinlaista vuosikatsausta tästä vuodesta ja pohtia vähän myös tulevaa. 

Anna nyt se lupa jo...

Mää en kestä enää, saako syödä?!

Syksy on ollut tosiaan melkoisen rankkaa aikaa. On tullut koirille sairastumisia ja itsellä ollut kädet täynnä töitä ja koulua, eikä ole juuri jäänyt yhtään ylimääräistä vapaa-aikaa. Vapaa-aika, mitä se edes on? Se on varmaan sitä harvinaista herkkua, kun saadaan lötköttää koko päivä kotona tekemättä yhtään mitään, sellaista pyjama-fiilistelyä omassa rauhassa. Onneksi niitäkin päiviä on välillä ollut, niillä saanut hyvin ladattua akkuja. Toisaalta vähän on ollut huono omatunto siitä, että silloin, kun olisi aikaa, ei ole koirien kanssa tullut touhuttua, vaikka olisi voinut. Toisaalta koiratkin tarvitsevat sitä rauhoittumisaikaa. On niilläkin aikamoinen vilske ollut välillä, eikä sekään ole hyväksi. Nytkin jouluna huomasi, että ne oikein nauttivat, kun saivat olla omassa rauhassa kotona. 

Mutta siihen vuosikatsaukseen. 

Kindan osalta vuosi on ollut ihan mieletön. Kinda aloitti heti alkuvuodesta alle vuotiaana kisauransa rally-tokossa. Se oli tarkoitus olla vain harjoittelua kisatilanteisiin, mutta kyllä tuo laji vei vähän mukanakin. Kinda saavutti hienosti kolmella ALO-kisalla RTK1-koularin. Sen jälkeen siirryttiinkin AVOon ja sieltäkin kolmella kisalla saavutettiin RTK2-koulari. Näistä AVOn kisoista yksi oli PM-kisat, joissa Kindan joukkue tosiaan tuli kolmanneksi. Viimeinen AVOn kisa oli SM-kisa, jossa Kinda osallistui joukkueessa myös. Omalta radaltaan sai siis kolmannen ja viimeisen hyväksytyn tuloksensa ja siirtyy näin VOI-luokkaan. On se kyllä super-hieno saavutus näin nuorelta koiralta menestyä noinkin hyvin. Pisteet eivät aina ole mitään täydellisiä olleet, mutta suurimmaksi osaksi siksi, että itsellä ei ole säännöt täysin hallussa, kyltit kyllä osataan, mutta ei vaan oikein hahmota, miten mikäkin juttu menee. Nyt kun VOI-luokkaa on treenailtu, niin on tullut tähänkin vähän enemmän panostettua. 

Tokossa Kinda on myös tehnyt hienoa tulosta =) Keväällä osallistuttiin kahteen ALO-luokan kisaan, joista molemmista I-tulos. Meidät valittiin mukaan SM-joukkueeseen ja sieltä kisoista sitten tuli se viimeinen I-tulos ja TK1 ja lisäksi joukkueen sijoitus hienosti toiseksi! Marraskuussa käytiin vielä korkkaamassa AVO-luokka ja Kindahan yllätti ja teki myös hienon I-tuloksen ja jopa voitti oman luokkansa =) Ei voi muuta kuin olla ylpeä tuosta pirpanasta! 

Kyllä minä haistan, missä se kinkku on!

Kovin on jouluinen sää...

Agilityssä ollaan edetty rauhaksiin. Joulukuussa vihdoin kokeiltiin kisaamista ihan virallisissa kisoissa. Kolmesta startista tuloksena yksi 10-tulos, kaksi muuta starttia hyllyjä. Tästäkin olen silti tyytyväinen, vaikka ei heti täydellistä onnistumista tullutkaan. Ongelmana on ollut kauhea rallattelu ympäri kenttää ja ratatyöntekijät. Nyt Kinda pysyi kutakuinkin hallinnassa, mutta pieni pihakoira ei vain voinut sille mitään, että vauhti kiihtyi välillä niin suureksi, että ei vaan kerennyt jarruttamaan riittävän ajoissa seuraavalle esteelle. Mutta ratatyöntekijät jätettiin suurin piirtein rauhaan ja toisaalta kutsuttaessa palattiin rataa suorittamaan takaisin. Se on jo jotakin se. Mutta voin vaan ennustaa, että pulassa ollaan vielä tuon vauhdin kanssa, tästä on pakko tehdä joku kauko-ohjattava versio tai olla vähintäänkin itse koko ajan ajoissa joka kohdassa. Noh, tätä vielä harjoitellaan siis. 

Kinnusen ekat kisat

Ansan kohdalla saavutettiin siis kevään aikana kolmella peräkkäisellä I-tuloksella TK2, mikä oli ihan huippua! VOI-liikkeet Ansa oppi melkoisen nopeasti, koska hyppäys AVOsta VOIhin on nykysäännöillä ihan helppoa. Saatiin jopa tunnari haltuun, sen kanssa tulikin tahittua pitkään. Kaukot on vielä hakusessa, koska aloin opettamaan toisella tekniikalla ja se on vähän jäänyt. Periaatteessa nekin juuri menevät, mutta hiomista tarvittaisiin rutkasti lisää! Ansa kävi kokeilemassa VOI-luokankin kisoja, mutta jostain syystä paikkis-ongelma nousi taas esiin ja siinä tuntuu olevan niin tavattoman vaikea olla. Nyt on syksy keskitytty siihen, tehty ihan tolkuttoman vaikeaa häiriötä paikkikseen ja sanoisin, että se alkaa tuottaa tulosta. 

Mä katon, jos näkyis poroja!

Agilityssä Ansa on päässyt jälleen kisaamaan. Tuloksia ei ole tullut, nollia siis, toki jotain satunnaisia vitosia tai kymppejä. Mutta jotenkin on tullut sellainen fiilis, että yhä useammin ollaan kuitenkin samalla radalla Ansan kanssa ja se on ihan parasta, sillä hurmoksella mennään aina monta aikaa =) Viimeisissä kisoissa Ansa esimerkiksi pysyi lähdössä aivan nätisti, vaikka menin ensimmäistä kertaa ikinä kolmen esteen taakse ja sieltä vasta kutsuin, tätä en olisi koskaan aiemmin uskaltanut todellakaan tehdä. 

Nemi siirtyi rally-tokoon jossain vaiheessa viime syksyn aikaan. Nemi aloitti myös rally-tokon kisaamisen nyt alkuvuodesta. Nemi kävi yhteensä kuusi kisaa ja yhteensä kuusi hyväksyttyä tulosta eli saavutti hienosti RTK1 ja RTK2 =) Se on Nemi-koiralle super-saavutus, koska erityisesti AVO-luokan houkutus on melkoisen haastava! 

Agilityssä Nemi nousi kesällä kakkosiin ja ehdittiin käydä muutama kakkosten kisakin. Agility alkoi Nemillä selkeästi parantua, niin keskittyminen kuin vauhtikin! Harmittavasti viimeisissä kisoissa Nemi valitsi putken sijaan kaksi kertaa puomin ja hyllyjä sateli. Oltiinhan me siis pääasiassa koko syksy treenattu nimenomaan kontakteja, joten kontaktin valitseminen oli aika ymmärrettävä Nemi-koiralle. 

Nemi ihmettelee joululenkillä

Ihan varmasti tuolla on jotain jään alla!

Nemi-koira on myös valitettavasti sairastellut. Syksyllä sillä todettiin kasvain suussa, mikä onneksi saatiin sitten kokonaan poistettua, eikä sen pitäisi olla pahanlaatuinen. Mutta viimeisten aksa-kisojen jälkimainingeissa Nemi alkoi yhtäkkiä ontua oikeaa takajalkaansa. Se vain ontui ja ontui, erityisesti, kun nousi esim. makuulta ylös. Olin täysin varma, että se ei ole sitä tassuaan mihinkään kolauttanut, joten lopulta ontumisen aina jatkuessa kiikutin Nemin eläinlääkärille. Ja hyvä, että vein. Otettiin kuvat ja selästä paljastui spondyloosi =( Ei vielä mikään paha, mutta kuitenkin. Nemin aksailut loppui siis siihen. Hyvää tässä on se, että spondyloosi on Nemille tullut vasta viimeisen kahden vuoden sisällä, koska aika tarkalleen pari vuotta sitten Nemi liukastui talvella ja tuolloin kuvattiin myös ja kuvia vertaamalla näki selvästi muutoksen. Koska tietysti sitä murehti itse, olenko itse lisännyt koiran kipuilua, mutta luultavastikaan en nyt niin hirveästi. Hyvä asia on myös se, että ontuminen loppui kipulääkekuurilla. Nyt vaan pitää seurata, alkaako uudestaan, jos lääkitys ei ole päivittäinen. Ei ainakaan vielä ole alkanut. Oli myös hieno nähdä, kun Nemi ikään kuin nuortui silmissä kipulääkekuurin alettua, se on jopa lenkillä alkanut leikkiä, milloin milläkin risulla =) Mutta ei siitä kyllä mitenkään olisi muuten nähnyt, että on kipeä, koska aksaakin Nemi veti ihan täpöllä viimeiseen asti. 

Laitetaas nyt niitä tavoitteita ensi vuodelle. 

Kindalle tavoittelen rally-tokon osalta VOI-luokan korkkausta ja toivottavasti tuloksia myös. VOI-luokka on kyllä huomattavasti haastavampi rally-tokossa kuin alemmat luokat, joten saas nähdä. Tavoitteena olisi saada yksi tai kaksi tulosta VOI-luokassa ja päästä osallistumaan SM-kisoihin joukkueessa ja saada siellä RTK3. 

Tokon osalta tavoitteena on vähän sama, eli saada kaksi tulosta AVO-luokasta, joista toinen SM-kisoista. Syksylle voisi vielä tavoitella VOI-luokan korkkausta, jos kaikki menee hyvin. 

Agilityssä tavoitellaan tietysti niitä nollia ja sertejä, mutta ennen kaikkea hyvää yhteistä tekemistä radalla ja oman ohjauksen selkiyttämistä. 

Nenä-eläin <3

Ansan tavoitteeksi asetan saada edes yksi I-tulos VOI-luokassa tokossa, mieluusti kaikki kolme ja siten TK3. Tämä riippuu täysin sen paikkiksen ja kaukojen kuntoon saamisesta. 

Agilityn  osalta olisi hienoa saada nollia ja ehkä sertikin. Mutta vähintään se, että se fiilis yhteisellä radalla olemisesta olisi se tärkein!

Joskus vastassa oli tällainen näky...voi Ansa!

Nemin osalta tavoitteita ei ole paljoa. Rally-tokoa jatketaan ja VOI-liikkeiden hiomista. Ehkä tavoitteeksi voisi asettaa kisavalmiin ja terveenä pysyneen koiran. 

Nemi ja sen unilelu

Itselleni asetan paljonkin tavoitteita. Ensin ihan sellaiset pienet materiaan liittyvät, eli uuden puhelimen (ja tietokoneen) hommaaminen, ennen kuin nämä vanhat kosahtaa. Sitten terveellinen elämä, lähinnä ajoissa nukkumaan meneminen ja terveellinen ruoka, nämä jo osittain onnistuivat tänäkin vuonna. Niin ja sitten pitää opetella erityisesti agilityssä liikkumista ja ohjaamista ylipäätään tarkemmaksi. Se ei ole pieni tavoite, mutta kaipa sekin saavutettavissa on. Tokossa ja rally-tokossa omaksi tavoitteeksi voisin myös ottaa selkeämmän ohjaamisen ja omista kriteereistä kiinnipitämisen paremmin. 

Ompahan tässä nyt tavoitteita ihan riittämiin. Niitä kohti mennään, hitaasti mutta varmasti, välillä päätä seinään lyöden, välillä ilosta hihkuen! 

Hyvää joulua murut!

Viimeisestä päivityksestä on aikaa, ollut vähän bisniksiä (lue kiireinen arki). Syksy on mennyt hurjaa vauhtia ja nyt onkin jo joulu, ohhoh! Treenailut on jääneet hieman tauolle kaiken muun paitsi agilityn osalta viimeisen kuukauden ajan ainakin. Muu elämä on vienyt niin paljon aikaa ja joo-o, on meillä muutakin elämää kuin treenailu, vaikkei ehkä uskois 😀
Pitää päivitellä tarkemmin kuulumisia, hyvää ja huonoa ollut matkan varrella.
Mutta nyt rakkaat blogin lukijat, ihanaa joulua ja mahtavaa uutta vuotta 2017, me fiilistellään vielä Lumiukkoa ennen kuin lähdetään syöpöttelemään 

Rakkaat 💜

Nemi ei jaksa katsoa Lumiukkoa 😀

Jouluna pitää levätä!

Isosisko sairastaa =(

Ohhoh, blogi jäänyt vähän syrjään muutamaksi ajaksi, syystä ja syyttä. Tarkoitus oli jotain pientä treeniajatuksia kirjoitella, kunnes...Yksi elämäni pysäyttävimpiä hetkiä koitti lauantai-iltana. Oltiin väsyneenä raahauduttu koulupäivän (kyllä, jotkut käy lauantainakin koulua!) jälkeen hallille rally-toko treeneihin. Jossain vaiheessa huomasin kädessäni verta, kun treenasin Nemiä ja aloin tutkimaan, mistä sitä oikein tulee. Oikeastaan se, miksi heti huolestuin, tulee siitä, että jo ehkä noin kuukausi sitten Nemin syödessä luuta, siinä näkyi myös verta. Mutta tuolloin en löytänyt syytä, mistä verta oli tullut. Nyt aloin kuitenkin etsiä syytä, enkä aluksi löytänyt mitään, kunnes Nemi läähätti ja ehdin nähdä vilauksen punaisesta patista suussa =( Yrittäessäni uudelleen paikantaa, missä patti on, vai näinkö edes oikein, en meinannut sitä millään löytää. Suun ulkopuolelta tunnustellessa patti kyllä tuntui. Lopulta paikallistin treeni-kaverin avustuksella patin ylähampaiden loppumiskohtaan ikeneen. Ja kyllä siellä ihan patti sitten näkyi ja tuntui. Treeni-kaveri lohdutteli, että ei tämä nyt vielä mitään tarkoita ja ensin pitää tutkia kuitenkin. Treeni oli kyllä haastavaa, Nemi teki ihan mielettömällä asenteella, vaikka oli häiriökoiriakin ja oma mieli oli aivan kuohuksissa. Nemi oli tosi hienosti, keskittyi ja oli riittävän innokas, mutta ei kuitenkaan yli-innokas. Oli kyllä itsellä pitelemistä omassa mielessä, samaan aikaan itketti ja pelotti ja toisaalta olin onnellinen, kun Nemi teki niin hienosti. Sain kuitenkin itseni pidettyä jotenkin aisoissa ja treenit treenattua. 

Nemi muutama viikko sitten metsäretkellä

Hulja Nemi-koila <3

Kotiin tultua tein sen kuuluisan pahan, eli etsin netistä tietoa suun pateista. Yllättävän vähän lopulta löytyi tietoa, mutta lähestulkoon kaikki suun patit olivat kuitenkin kasvaimia, ei mitään muita. Laitoin myös eläinlääkäri ystävälleni viestiä, josko voisin soittaa, mutta sain vasta seuraavana aamuna hänet kiinni. Hän lohdutteli, että suun patti voi olla myös ikenen liikakasvua. Tiesinhän senkin, että ei hän pysty oikein mitään sanoa pelkän kuvailun perusteella, mutta pakko oli joltakin viisaammalta kysyä. Ei sitten auttanut muuta kuin odottaa maanantai aamua ja ajan varaamista ellille. Sain ensin vasta keskiviikolle ajan, mutta lopulta toiseen paikkaan soitettuani sainkin ajan jo heti maanantaille. Sain ihanan veljeni ja vanhempieni avustuksella Nemin myös kotoa ajallaan paikalle. Maalla asumisen huonoja puolia on juuri tämä, että aina pitää matkat miettiä joka paikkaan, huoh.  

Nemi ja sammakko

Elli-reissu meni juuri niinkuin ajattelinkin. Eläinlääkäri totesi heti, että kasvain se mitä luultavimmin on, ei näytä noin yhtäkkisesti ikenen liikakasvulta. Totesi myös saman, minkä tiesinkin, että kasvaimen laadusta ei voi sanoa, ennen kuin koepala tutkitaan. Jos kasvain on hyvänlaatuinen, niin vaaran pitäisi olla ohi, mutta jos on pahanlaatuinen, niin asia on tietysti aivan eri. Eläinlääkärin mukaan patti tuntui kuitenkin tarkkarajaiselta palluralta, jonka voisi ehkä saada leikattua ihan siististi pois. Jos se kuitenkin on luussa tai luuta, niin sellaisten leikkaukseen ei yleensä aleta, koska ne ovat niin hankalia ja luultavasti se sitten myös on pahanlaatuinen. Yhtä kaikki, tuomio oli se, mitä olin arvellutkin =( Onneksi sain heti muutaman päivän päähän leikkausajan varattua, jotta asia lähtee nyt heti etenemään. Leikkaukseen mennään siis torstaina ja sitten pitää vielä jännittää ehkä viikko niitä tuloksia. 
Patin löytymisestä lähtien tunnelmat ovat kyllä olleet haikeat. On tullut itkettyä vähän väliä ja muisteltua menneitä. Kyllähän minä olen yrittänyt siihen asennoitua, että joskus nämä tästä kuolevat, mutta tuntuu se silti pahalta. Erityisesti Nemi ja Ansa ovat eläneet mun mukana niin monissa isoissa elämänmuutoksissa, että tuntuu hirveältä ajatella, että ne ei jossain vaiheessa olisikaan. Se koiran ilo, kun tulen kotiin, se koiran ilo, kun se tekee mun kanssa hommia ja se koiran huolestunut ilme, kun se vaistoaa, että mua murehduttaa joku asia, se koiran valpas vahtiminen ja se, että nuo ovat aina aidosti läsnä, se on vaan jotain sellaista, mitä ei voi korvata. 

Sohvanvaltaajat

Nemi on ollut nyt viimeisen kuukauden ainakin ihan kuin ihmisen mieli. Ihan kuin se tietäisi jotain, mitä minä en. Tai sitten se on vaan muuten vaan fiksuuntunut. Mulle jäi myös kaikumaan korviin hierojan kanssa käyty keskustelu. Hieroja kysyi Nemin kyljissä olevista laikuista turkissa, että onko niissä aina ollut eri laatuista turkkia vai onko tällaiset muutokset tulleet myöhemmin. Nemillähän on vähän erilaista karvaa eri kohdissa turkkia, joten en noita kohtia ole sen tarkemmin noteerannut. Voipi olla sekin nämäkin sattumaa täysin, mutta pistää toki miettimään. 
Me ollaan nyt yritetty päivät ennen leikkausta nauttia pienistä hetkistä. Ollaan käyty pellolla juoksemassa, tehty super-aksaa ja vaan oltu. Jos jotain positiivista, niin se, että Nemillä ei ole muuta oiretta kuin se patti, joka vuotaa ja sen vuoksi Nemi maiskuttelee. Ei siis vaikuta kipeältä ollenkaan. Katsotaan siis, mitä tuleman pitää ja eletään hetki kerrallaan. 

On se rakas <3

Kunnon tarkistusta

Tänään on ollut tosi tunteikas päivä! Päivä on ollut sellainen huonojen koirauutisten päivä =( Ensin kuulin, että yhden tuttavan koira oli menehtynyt hyvin äkillisesti vakavaan sairauteen vain muutaman päivän oireilun jälkeen ='( Sitten kuulin, että yhden treenikaverin pieni koira on kateissa, ollut jo viidettä tuntia =( Peukut ja varpaat nyt pystyssä, että tämä kadonnut koira löytyisi ehjänä pian! Nämä on kyllä aina tosi pysäyttäviä uutisia koiraihmiselle ja omat murut on tullut tänään halittua kyllä useampaan otteeseen. Kiitollinen noista rakkaista kyllä, vaikka ne välillä harmaita hiuksia tuottaakin! 

Joku on sitä mieltä, että mamman kahvihetki vois nyt päättyä =D

Jokunen vuosi sitten Ansa mukana laavulla makkaranpaistossa

(kuva Jouni T.)

Nemi samaisissa puuhissa makkaraa odottamassa ja kaikki 

epämääräiset pururadan kulkijat piti varmuudeksi haukkua pois!

(kuva Jouni T.)

Tänään isot mustat oli hierojalla. Edellisestä hieronnasta olikin vierähtänyt jo aika tovi aikaa. Ansa on kuulemma erittäin elastinen, eikä mitään sanottavaa löytynyt. Ansan hierominen on kyllä aina jonkin sortin operaatio, kun neiti ei osaa olla paikoillaan. Kun mieluummin sitä vähän pussailisi ihmisiä ja vähän sieltä ja tuolta tulee hyviä hajuja, joita pitää mennä haistelemaan jajaja... Mutta ei se kuulemma ole hierottava pahimmasta päästä, joten päästään varmaan uudelleenkin tuolle hierojalle. Nemi puolestaan on ehkä maailman helpoin hierottava. Se tarkistaa ensin tilan ja sitten käy oma-aloitteisesti maahan ja lähes nukkuu koko hieronnan ajan. Vain silloin vähän katsoo, kun hierotaan jotain vähän kireää kohtaa. Nemillä ei myöskään mitään erityistä tai vakavaa sinänsä löytynyt, ainoastaan selästä tietystä kohtaa aristi vähän. Pitääpä käydä osteopaatilla tarkistamassa, jos siellä on joku solmukohta. Mutta ei kuitenkaan mikään akuutti tilanne ole.
Hieroja oli kyllä loistava. Selkeästi osasi hommansa hyvin ja kaupan päälle oli myös mukava. Ei mulle siis turhaan häntä myöskään kehuttu! Aiemmin ollaan oltu kahden eri hierojan käsittelyssä, joista toinen oli vasta koulutusvaiheessa ja oltiin siis harjoitushierottavia. Toisella käsittääkseni pitäisi olla kokemusta, mutta oli vähän liian mekaaninen mun makuun, eikä erityisemmin huomioinut koiria yksilöllisesti. 

Arkistojen kätköistä: vauva-koila <3 

(kuva Jouni T.)

Arkistojen kätköista vol.2. Hänen suloisuutensa tasan 7vkoa <3 

(kuva Jouni T.)

Viikon kohokohtia ollut myös se, että saimme sen tiedon, että joukkue on päässyt mukaan Rally-tokon SM-kilpailuihin, eli Lahti here we come =) Se ei vissiin ollutkaan mitenkään läpihuutojuttu päästä mukaan sinne. Näin käsitin, että ainakin MES-koirista oli aika kova karsinta ja epäilemättä myös muissa luokissa. Tunteet on risteilleet tämänkin vuoksi, hienoa päästä mukaan, mutta välillä pelottaa niin perusteellisesti! No on tässä nyt kaksi viikkoa aikaa vielä treenata =D 
Nemin kanssa ollaankin tämä viikko yritetty harjoitella oikean puolen sivulla oloa ja seuraamista (lue oikealla puolella hengailua!). Ei muuten ole helppoa! Koira, joka on ikänsä seurannut vasemmalla, hakeutuu aina vasemmalle puolelle ja itsestäkin jo pelkkä se näköyhteys koiraan oikealla tuntuu niin hassulta. Eteentulo oikealta sivulta kuitenkin näytti luonnistuvan, että enemmän se siis on se oikealla puolella oikeassa kohdassa oleminen, mikä pitää nyt saada molemmille meille jakeluun. Ja ehkä vahvistaa käsimerkit, esim. jos edestä haluan koiran kiertävän takakautta oikealle sivulle, se käsimerkki pitää saada erilaiseksi siihen nähden, kuin jos esim. haluaisin koiran vasemmalle sivulle, mitä Nemi tietysti tarjosi mieluummin. 
Kindan kanssa edelleen jankataan niitä vasemman (täys)käännöksiä pysähdyksillä ja ilman. 

Lenkin (ja treenien) lomassa ehtii välillä istahtaa kameran eteen!

Ansan kanssa on vedetty superseuruuta tämä viikko ja sitä, että mennään kehään taas nätisti. Kyllähän se toimii, yksittäisiä hairahduksia liikkuria ihmettelemään vain ja nekin vain, jos oma huomio herpaantuu hetkeksi johonkin muuhun kuin koiraan. Ansan kanssa todella pitää olla tarkka, että Ansa pitää olla koko ajan käskyn alla ja oma huomio tekemisessä, niin pysytään kasassa. Paikkis mua nyt ihan hitusen huolettaa. Se on tähän asti ollut hyvä. Mutta nyt ehkä kaksi viimeistä kertaa Ansa on ollut tosi levoton; vinkunut! ja heiluttanut koko 2 minuttia häntää niinkuin lentoon lähdössä. En tiedä nyt, mitä hitsiä tässä on tapahtunut. Torstain treeneissä otinkin sitten uuden paikkisalun vinkumisen vuoksi ja laitoin etupalkan ja poistuin piiloon. Etupalkan jälkeen Ansa oli aivan rauhassa, ei vinkumista, ei heilumista. En tiedä onko tässä nyt joku sellainen, että se ei vaan jotenkin nyt ota tosissaan sitä alkua. Pitää nyt seurailla ja ottaa etupalkalla, että saadaan onnistumisia. 

Agilityyn oli kyllä niin kiva palata tauon jälkeen, jeee =D Ohjaaja vaan oli ihaaan pihalla, mitä tää tällainen agiliitely on! Kaikkien kanssa aksailut meni hyvin, Kindakaan ei ollut unohtanut keppejä ja keskittyi hienosti rataan! Tässä vähän tämän hetkistä osaamista Kinda reenaa keppejä

Ansa hymyili näin leveästi treenien jälkeen

Nemi ja Ansa sai yksityistreenit, kun muut ryhmäläiset loistivat poissaoloillaan. Rakennettiin koutsin kanssa lyhyt rata, joka ei kuitenkaan mikään helppo ollut. Piti mm. koira ohjata puomille siten, että itse jäi sinne puomin alkupäähän ja koiran piti itsenäisesti mennä se loppuun ja sieltä ohjata puomin ali kulkevalle putkelle ja sitten vaihtaa itse vielä nopeasti puomin toiselle puolelle. Nuon vaan se vedettiin ainakin Ansan kanssa nollana (no yks rima tippui, mut esteet oikein) lopulta! Nemillä oli molemmin puolin viereisillä kentillä häiriötä, mut sekin keskittyi vain tekemiseen! Sillä oli vauhtia ja kuitenkin myös tarkkuutta, olin kyllä positiivisen yllättynyt. 
Tämänkin postauksen kirjoittamisessa tuli näköjään luova tauko ja pienet kauneusunet välissä =D Hyviä uutisia välissä myös ja kaverin kadonnut koira oli löytynyt, huh! Nyt viikonlopun viettoon, kova to do-lista onkin, joten saas nähdä, kuinka monta hommaa jää tekemättä. Adios amigos!